4.1.2015

Luonnossa luminen ilta




Tuo Eino Leinon runo ja siitä sävelletty Loirin esittämä laulu on pyörinyt päässäni koko päivän eikä ihme. Aamulla kun vilkaisin ulos, näin vain valkoista, valkoista, kaikkialla. Omenapuut, karviaispensaat, luumupuu, viinimarjapensaat joutuvat nyt totuttelemaant talviasuunsa.


En tietenkään saanut ikuistettua lumipeitteistä luontoa sellaisena kuin se oikeasti oli. Paikoitellen taipuivat jopa isot koivut lumen painosta tien yli ja saimme ajaa niiden alitse melkein kuin tunnelissa.


 
Totesimme naapuikaupunkiin lähtiessämme, että näin suuria lumimassoja emme ole ennen nähneet. Taisi olla pienelle pokkarilleni aivan liian mahtava urakka, kuten kuva osoittaa






Lumisena alkoi tammikuu, kuten pitääkin. Hiukan on luvattu pakkasasteita ja aurinkoa muutamaksi päiväksi. Nautitaan niistä, ennen kuin loskakelit pilaavat kaiken.



******************

Ai niin, olin vähällä unohtaa:
 

halusin vielä kertoa, että  kuluva vuoteni  näyttää tältä, eli mielenkiintoistelta! 




13 kommenttia:

  1. Ai teille tulee uusi koira, West Highland terrieri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 9vee sanoi, että siinä on koira, joka pissaa!!
      ( Ei koiraa meille enää)

      Poista
  2. Teillä on kunnon talvi ja kaunista. Kaunista on meilläkin, mutta lunta on vähän.
    Koiralta näyttää. Koiraani kaipaan ja pennusta haaveilen, mutta järkevä mieheni on toista mieltä. Rakas cairnimme on edelleen päivittäin ajatuksissa ja puheissa, vaikka siitä on yli kaksi vuotta, kun Miro nukutettiin ikiuneen.

    Eino Leinon runot ja Loirin laulut, ihania ovat. Sydämeeni joulun -cd on soinut moneen kertaan, siihen en kyllästy.

    Leppoisaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lumentulo oli ihmeen paikallista, maisemat olivat aivan erilaiset jo täällä melko lähellä, puiden oksat olivat lumettomia jne.
      Ei noita rakkaita koiraystäviä voi unohtaa, me puhumme myös melkein päivittäin omistamme, vaikka viimeisimmän poismenosta on kulunut jo uskomattomat viisi vuotta. Juurihan se tuossa seuraili touhujamme.

      Leppoisaa loppiaista, päivä onkin huomenna jo kukonaskelta pidempi:-)

      Poista
  3. Harvinaisen hieno tina ja kyllähän se vaan koiralta näyttää...tai vaihtoehtoisesti sudelta. Ehkä näetkin suden luonnossa :) Tinan valaminen kuuluu meilläkin uuden vuoden aaton puuhiin, samoin vanhan kansan tontun nosto. Raketitkin, koska jos emme itse ammu, niin emme näe yhtä ainutta rakettia, koska korvessa asutaan :)

    Nyt on ihan uskomattoman kaunista, lumi maalaa maiseman. Pakkanen kirjaimellisesti paukahtelee nurkissa juuri nyt (-23,3) ja pystyuunissa tuli rätisee. Ihanaa on tämä talvikin. Ja niin hieno tuo viimeinen lumipostikorttisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koira tai susi, kumpi vaan, kunhan ei räksyttävä rakkikoira :-) Tuo vanhan kansan tontun nosto vaatisi kyllä selityksen, en taida tuntea.
      Huokailin pitkin päivää juuri tuota – että on niin uskomattoman kaunista. Teillä on siellä niin kodikasta, kun tuli rätisee uunissa. Toivottavasti saatte lämmön pysymään sisällä.

      Poista
    2. Tuo tontun nosto on hiukan vaikea selkeästi selittää näin kirjoittaen, mutta se on myös yhdenlainen tulevan vuoden ennustus. Oli minullekin uusi, mutta miehen myötä perinteeksi tullut minullekin.

      Jos oli päivällä kaunista niin kyllä on nytkin -katsoppa kuutamoa, miten kauniilta luminen maisema näyttääkään nyt!!

      Poista
    3. Ja näytelmä vain jatkuu - kuutamon jälkeen on aamuauringon vuoro, maisema on nyt maalattu oranssin sävyillä!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Nyt on KLIK KLIKkailtu ja naurettu ja tultu niin iloiseksi. Kiitos!

      Poista
  5. Kylläpä teillä on kauniit maisemat, vähän kateeksi käy. Täällä tulee vettä kuin saavista kaataen, ukkosti ja tuli rakeitakin ja puut taipuvat kohta maata myöten, jos liioitella saan. Kaikkea muuta kuin talvi. - Tuo tina kyllä näyttää ihan koiralta. Taidatpa joutua tänä vuonna silloin tälläin koiran hoitajaksi, jos et omaa hanki. Allun klik...mainio!

    VastaaPoista
  6. Piti vielä kirjoitaa, että Leino kyllä osasi ilmaista hyvin. Valitettavasti Loirin musiikki ei avautunut täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nyt ei ole tarvetta kadehtia, sillä aivan noin kauniita eivät maisemat enää ole :-( Oikein arvattu, varmaan tulee hoidettua pikkukoiraa ainakin joskus, tänään hoidettiin vain pikkukoiran pikkuisäntää serkkunsa kanssa.

      Ehkä sinulla," Leinon naapuri" on tuokin runo levyllä, joten juutuubi ei voinut pilata musiikkinautintoa?

      Poista