3.12.2014

Kuvalliseen keskiviikkoon


mahtuu paljon valkoista.


Orkidea, joka pääsi takaisin kotiinsa oltuaan meillä hoidossa pari kuukautta


ja ohut lumipeite, joka ilahdutti silmää aamulenkillä.





Kesäpaikastamme tuon aina mukanani mielenkiintoisia esineitä, sillä pitäähän  aina olla materiaalia varalla, kun puuhailuinnostus iskee. Sieltä ulkovarastoista löytyi likainen, käsintehty ikivanha puulaatikko, täynnä ruosteisia saranoita ym. roinaa ja isompi "perunalaatikko". Pesin, puhdistin ja hioin, mutta haju oli edelleen melko tuntuva. 




Valkoinen maali oli sitten ainut puhdistuskeino, jos laatikoita haluaa sisällä pitää. Ja minä halusin.




Ei Ikean esineissä mitään vikaa ole, mutta niistä puuttuu tällainen tekijän persoonallinen kädenjälki. Enkä nyt tarkoita maalaria. Tunsinkin kuinka hän, kuka sitten lie,  joka tämän laatikon oli joskus nikkaroinut, nyökytteli tyytyväisenä tuolta pilvien päältä. Löydänköhän ensi kesänä taas lisää tällaisia aarteita, joiden peitettyä kauneutta eivat kaikki helposti huomaa?




Kello on 3 ip ja  aringonlasku aivan satumainen! Parin tunnin kuluttua oli aivan pimeää, asteita  +6°C ja vesikeli.  Mitäpä tuosta, olihan päivä kaunis.





11 kommenttia:

  1. Hyvä, etteivät tuoneet orkideaa meille hoitoon, se olisi ollut sen menoa. Teiltä löytyy kyllä aikamoisia aarteita, tuon laatikon olisin huolinut minäkin. Meillä ei tänään näkynyt aurinkoa eikä sen laskuakaan ja asteita oli vähemmän kuin teillä eli vaan +2C.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oikein muistan, et ole orkideoiden kaveri. Mun oma on kuihtumassa pois, sille tuli kai ikävä tuota hoitolasta, joka pääsi takaisin 9veen luokse:-D
      Nauti nyt vähän viileämmästäkin säästä, onhan tuota kesää siellä jo riittänytkin.

      Poista
    2. valkoinen käy vielä, mutta kerran sain oikein ruman ruskehtavan, se kuoli ihan heti

      Poista
    3. Niillä on näköjään tunteet niilläkin:-) Meillä oli kerran kaksi valkoista ja se toinen kuoli aika nopeasti, kun se tunsi olevansa liikaa. Ehkä käyttäydyin sitä kohtaan vähän epäystävällisesti.

      Poista
  2. Minullakin kukkii vanha valkoinen orkidea parhaillaan. Ja lilassa on jo isot nuput. Lähes hoitamattomina ne ovat olohuoneen ikkunan lähellä, mutta niin vain ne joka vuosi alkavat tähän aikaan kukkia. - Nuo vanhat puiset esineet miellyttävät minuakin. Todella hieno ajatus niiden jälkikäsittelyyn. Sinulla taitaa olla tänä vuonna valkoinen joulu, ainakin sisällä, vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hoitamattomuus kai onkin noiden orkideoiden pelastus, monet kun kastelevat niitä aivan liikaa. Postaus nyt oli valkoinen väriltään, jouluun liittyvät sitten joulun värit. Olisipa ulkona silloin valkoista!

      Poista
  3. Nyt on parina iltapäivänä ollutkin huikean hienot auringonlaskun värit. Minä olen oppinut huiskimaan maalia sinne ja tänne, sillä saa aika usein ihmeitä aikaan. Viimeisin maalaus oli pönttöuuni. Siitä tuli kuin uusi maalilla. Oli helppoa, nopeaa ja edullistakin. Hyviä löytöjä olet tehnyt, toivottavasti niitä vielä löytyy lisää kesäpaikan kätköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut ovat vain sellaisia taivaanrannan maalareita, me taas tällaisia huiskijoita:-) Pönttöuuni, eli meidän kesäpaikan makuuhuoneen kakluuni odottaa maalaamista. Voisitko kertoa, mitä maalia käytit ja minkä väriseksi maalasit. ? Puuhellammehan sai jo muutama kesä sitten valkoista väriä pintaansa [KLIK]

      Poista
    2. Maalia en valitettavasti muista, pönttö on pannuhuoneessa puupinon takana, joten en pääse siihen käsiksi. Vanhanajan värikartasta oli joku vanha roosa värinä, kivan hempeä, mutta ei imelä. Maalia oli litra ja sitä jäikin. Maalattiin kolme kertaa ja luukku hopeamaalilla (on tositosi litkua, varovasti sen kanssa!) Meillä oli alkuperäisessä kuosissaan oleva pönttis, eli ei ollut maalattu koskaan, sellainen harmaa peltinen. Ei siis tarvinnut mitään maalinpoistoa eikä edes hiottu yhtään. Melkoiset katkut tuli muutaman kerran kun pönttistä lämmitti maalauksen jälkeen. Oltiin vauvan kanssa evakossa kammarissa ne päivät. Suosittelen kyllä ehdottomasti pönttiksen maalausta, muuttaa ulkonäköä kovasti ja me ainakin ollaan hurjan tyytyväisiä. Puuhellan maalausta olen miettinyt myös, mutta siinä taidan kuitenkin päätyä uuteen...

      Poista
    3. Kiitos neuvoista, siinä on ensi kesän projekti, kun jäi tekemättä tänä kesänä. Muissa huoneissa meillä on siellä vaaleat uunit, makuuhuoneen uunin on joku ennen meitä maalannut hopeanväriseksi:-( Onneksi tuo meidän puuhella toimii hyvin, oli vain maalausta vailla.

      Poista
  4. Liebe Clarissa, was so schön war, sollte man wiederholen! LG

    VastaaPoista