24.10.2014

Onneksi ehdin

 kerätä vielä kukkakimpun kasvimaan laidalta ennen kuin tämänpäiväinen ensilumi pääsi yllättämään!


Tuskin monikaan tunnistaa tämän kukan. Vinkki: sen varsi on parin metrin korkuinen


ja sen  juurelta löytyy tällaisia muhkuraisia mukuloita.


Maa-artisokkiahan nämä ovat.  Ne selviäisivät kyllä maassa koko talven, mutta keräsin nyt kuitenkin kaikki valmiit pois ja jätin pienen pienet vauvamukulat odottamaan kevättä, että pääsevät tuottamaan taas uutta satoa. Kiitollinen kasvi tämä on ja korkea maa-artisokkarivi on lisäksi hyvä näkösuoja kasvimaan laidalla.


Tänään valmistin herkullista maa-artisokkarisottoa, mutta aikaisempina vuosina  olen tehnyt niistä useimmiten gratiinia: kuorittuja maa-artisokkia keitetään n. 10 min.  Tehdään valkokastike: voita, jauhoja, keitinlientä, kermaa, juustoraastetta, suolaa, pippuria. Maa-artisokat uunivuokaan, päälle kastike + muutama voinokare ja uuniin. 15 min 250°. Helppoa ja hyvää ja  nopeasti valmistuvaa. (En nyt viitsi sen kummemmin mainostaa, kuinka tylsä noita mukuloita on kuoria.)



9vee ehti ennen lumen tuloa hoitaa istuttamaansa pikkukuusta. Hän ja me muutkin, linnut ja oravat mukaan lukien, surimme, kun jouduimme kaatamaan pihapiiristämme suuren tuuhean kuusen ja samalla myös siinä kavereina melkein kiini kasvaneet hiukan pienemmät.




 Pitäisikö sanoa, että nautitaan nyt tästä puhtaanvalkoisesta lumiyllätyksestä,


joka huomenna on muisto vain, luvassa kun on aurinkoista ja kymmenen asteen lämpötiloja. Ei siis ole mikään kiire vaihtaa autoon vielä talvirenkaita, vaikka tänään liukasteltiinkin.




13 kommenttia:

  1. Jokos se 5vee onkin 9vee?! Aika rientää, ainakin siis neljä vuotta olen seuraillut luovia puuhastelujasi. Maa-artisokkaa en ole koskaan edes maistanut. Ainakin valmistuu nopeasti, joten mikä jottei voisi kokeillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan ollan oltu blogikavereita, tosiaankin:-) Maa-artisokat maistuvat herkullisilta, vaikka on niitä, joiden herkkä vatsa ei niitä oikein siedä. En kuulu onnneksi siihen joukkoon.

      Poista
  2. Taas hävos kommentti taivaaseen.

    VastaaPoista
  3. No nyt ei hävinnyt, kun oli taas yksi väärä kirjain. En ala. Halusin vaan sanoa, että en tiennyt, että maa-artisokka kasvaa niin korkeaksi ja kukkii noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääköhän minun aloittaa uusi blogi, kun kommentointi takkuilee syystä, jota en tiedä. Mun on laitettava aina kommentti kaksi kertaa, eli kopioin aina sen ekan. Liittyneekö jotenkin siihen, kun mulla on 2 eri gmail-tiliä:-(
      Maa-artisokka muistuttaa kasvultaan auringonkukkaa, on muistaakseni sen sukulainen.

      Poista
  4. Yleensä teen niin, mutta kun kirjoitin ekan kommentin aipädistä, en saanut sitä siitä kopsattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis onkohan tämä yleinenkin vika, tai vain mun blogiini liittyvä, en tiedä.

      Poista
  5. Minäkin haluan tuon maa-artisokan ensi kesänä pihalleni. En tiennytkään että se kasvaa noin korkeaksi. - Pihapuiden kaato on aina harmillista, mutta kyllä tuosta pienestä taimesta kasvaa muutamassa vuodessa uusi vahva kuusi. - Me vaihdoimme jo talvirenkaat; Oktober-Ostern sanoo saksalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän hieno ajatus! Seuraavana vuonna saisitte heti tultuanne kerätä satoa ruokapöytään ennen kuin uusi kasvu alkaa.
      Tuon pikkukuusen seuraksi on nyt istutettu useampi mänty ja kuusi kaadettujen tilalle, joten saadaan pihapiiri entiselleen, vähitellen.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Anteeksi. Tuo edellinen oli vain koe. Onnistui. Allun blogiin en saa kommentiani.

      Poista
    4. Minäkin kokeilin juuri ihan uteliaisuuttani. En päässyt.

      Poista
    5. Olenkin ihmetellyt, kun ei ole juuri kommentteja näkynyt. Laitoin nyt sanavahvistuksen pois, kokeilkaapas uudelleen. Muuten en ymmärrä, mistä asia johtuu, kun mitään en ole muuttanut.

      Poista