23.9.2014

Kori täynnä....

ei omenoita, ei sieniä, ei sipulia, ei kukkia, ei herkkuja eikä nyt enää pensaspapujakaan, ne kun paleltuivat viime yönä, vaan


kukkuramitoin tarmoa!


 Ja iso kerä Tuubi-lankaa.

Toinen, neliskanttinen kori on päässyt jo niin pitkälle, että se auttaa muita lankakeriä ja -nyssyköitä pysymään aloillaan.



Näitä säilytyskoreja ovat monet virkanneet, itse en ikimaailmassa kuvitellut sellaista tekeväni ja nyt olen kuitenkin ihan hurahtanut näiden virkkaamiseen. Ensin hankin langan lisäksi sopivan virkkuukoukun, kokoa 8 tai 10,  ohje löytyi tuon ontelolangan vyötteestä ja eipä aikaakaan, kun kori valmistui  samalla, kun katselin dokumentteja ja muuta mielenkiintoista nettiTV:stä päivän päätteeksi. 



Tässä neliskanttinen kori nauttii kauniista, aurinkoisesta syyspäivästämme. Naapurikaupungissa tuli kuulema jopa räntää!

Muuten, pyöreää koria on hiukan mukavampi virkata kuin tätä neliskanttista, kun ei ole saumoja ommeltavana jälkeenpäin. Ohjeita löytyy runsaasti, tietenkin googlaamalla, mutta itse löysin inspiraation  Jonna Hietalan Kerällä-kirjasta,  jossa on kivoja "sopivasti simppeleitä kässäohjeita" ja Virpi Marjaana Siiran "virkkausperinteitä ravistelevasta opuksesta"  OMA KOPPA.





11 kommenttia:

  1. No sielläpä ollaan ahkeria. Ai pavut ei kestä pakkasta, kyllähän niitä pakastetaankin, eikö silti voi syödä? Toi ylin kuva on muuten aika hieno asetelma,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pavut ovat aivan yliherkkiä parillekin miinusasteelle. Nehän keitetään ennen pakastamista, siis eri asia :-) Voi olisitpa nähnyt alkuperäisen kuvan, Blogger muuttaa taas vaihteeksi kuvien resoluutiota ja sävyjä kummalliseksi.

      Poista
  2. Kivaa tekemistä oletkin löytänyt käsillesi telkkaria katsellessa. Pitäisiköhän minunkin??? Vaikka kyllä noita sukkalankoja on vielä vaikka millä mitalla. En ole vielä loman jälkeen alkanut mitään käsitöitä tekemään. Ehkä on jo korkea aika minunkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkalangat pitäisivät varmaan tuollaisesta itsevirkatusta korista:-)

      Poista
    2. Voisivat pitääkin. Nyt ne ovat osittain muovilaatikossa osittain kahvipaketeista tehdyssä kassissa.

      Poista
  3. Mikäs stereoduetto toi oikein on? Aika tarkasti samat sanat. :-)

    VastaaPoista
  4. Hipelöin tuota ontelokudetta Tuurissa käydessäni, mutta en keksinyt mitä muuta siitä voisi tehdä kuin mattoja, joten jätin ostamatta. Kiitos siis vinkistä jälleen! Nyt on tosin joululahjasukkien ja pipojen aika, mutta jospa ostaisi kuteen valmiiksi, niin tulisi tehtyäkin joskus. Niin ja milloinkahan saan ryhdyttyä/muistaisin tehdä tuollaisen koukku/puikkokotelon, näyttää niin kätevältä.

    Täälläkin tuli ensilumi/räntä tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikin käydä joskus Tuurissa, tai kävimmehän kyllä kerran ohi ajaessamme. Muistin vihdoinkin ja ryhdyinkin ompelemaan tuollaisen koukkukotelon, kun koukut olivat aivan missä sattuu ja etsiminen alkoi hermostuttaa. Kannattaa kyllä nähdä pieni vaiva ja tehdä:-) Puikkoja varten minulla oli jonkun lehden kylkiäisenä saatu vastaava.

      Poista
  5. Hienoja koreja olet tehnyt. Meillä tytär on virkannut koreja just tuosta ontelokuteesta, mutta myös matonkuteesta. Hän on tehnyt sellaisia pikkukorejakin esim. vessaan.

    Oikein ihanaa syksyn jatkoa (meillä tosin on vieläkin lunta maassa toissapäiväisen sankan lumisateen jäljiltä)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tyytyväinen siihen, että minunkin tuli lopulta virkattua näitä koreja. Seuraavaksi teen myös sellaisia pienempiä .
      Hyvää syksyn jatkoa sinullekin. Ehkä siellä päin on sää jo lämmennyt, kuten koko maassa. Onneksi.

      Poista