8.7.2014

Myöhään illallakin oli vielä +30°C

joten ei ihme, että yöt ovat olleet hiukan tuskaisia,


mutta mikä onni, että heräsin viikonloppuna kesäpaikassamme juuri oikeaan aikaan aamuneljältä. Näky, joka ikkunasta avautui, oli sanoin kuvaamattoman kaunis, kameralla sitä oli mahdoton toistaa. Maasta nouseva hento usva on kuvassa aivan näkymättömissä, kuten kuulas ilmakin. Sääli.

Sunnuntaina saimme 8veen tänne vielä yhdeksi lomaviikoksi. Runotyttöä hänessä on sen verran, että muistutti heti tullessaan, että oli Eino Leinon päivä ja liput liehuivat saloissa sen kunniaksi.


 Ystäviltä saadusta Eino Leinon laulurunoja-kirjasta löytyvä runo olkoon tekstinä luontokuvalleni.

YLI METSÄN KOITTI JO PÄIVÄN KOI

Yli metsän koitti jo päivän koi,
kun nurmella neitonen kulki,
kukat kukkivat auki jo ummut loi,
jotk' eilen illalla sulki.

Ja neitonen nuori se nurmella vain
niin hiljaa, hiljaa astui,
ja kukkaset nyökkäsi kuiskuttain,
kun kasteesta helmat kastui.



10 kommenttia:

  1. Kaikkia kauniita hetkiä ei vaan millään saa ikuistettua kameraan sellaisenaan kuin se on, vähintäänkin värit muuttuu toisenlaisiksi, jos ei muuta vikaa ole. Onneksi on sanat, niin minäkin sain näin nähdä teidän aamuusvan ja tuntea kuulaan ilman :) Aamun heräilevä hiljaisuus kuvasta näkyy.

    Minä olisin tarvinnut muistuttelua, yleensä en unohda Eino Leinon päivää, mutta nyt kävi niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeesti ne kauniit hetket tarttuvat kyllä sinun kameraasi:-) Kirjoitit kauniisti – niin, onneksi on sanat!

      Poista
  2. Hieno tunnelmakuva. Ja Leinokin osasi hienosti sanoin kuvailla kesäisiä tunnelmia.
    Minä en koskaan unohdo Leinon päivää, sillä onhan se omallakin osalla eräänlainen juhlapäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leinohan on vahvasti läsnä siellä kotiseudullaan ja varsinkin omana nimikkopäivänään.

      Poista
  3. Kyllähän tuosta kuvasta kuitenkin aistii kesäaamun tunnelman. Ja tuo Leinon runo: ah, niin kaunista ja herkkää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runo on kaunis ja hienoa, jos tunnelma välittyi kuvastakin.

      Poista
  4. Kesäyöt ovat usein niin sanoinkuvaamattoman kauniita, ettei niitä voi vangita valokuvaankaan! Täällä etelässä on jo niin pimeää pohjoiseen verrattuna. En kyllä pidä näistä Suomen pimeistä kesäöistä ollenkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan surettaa, kun yöt alkavat nyt vähitellen pimentyä. Pitäisikin nousta kuvaamaan ensi yönä tuohon samaan aikaan, mutta tuskin enää saisin samanlaisen tunnelman. T. Clarissa
      (En päässyt näköjään omalle blogitililleni)

      Poista