30.3.2014

Erikoisissa tunnelmissa

on tämä meidän maaliskuumme kulunut, kaikki on ollut hiukan vinksin vonksin,


kuten  Peppi Pitkätossulla niin usein.  Häneltä kai sitten sainkin inspiraation ryhtyä  hommiin.


Niin sai 8vee peppisukat ja kun koulun käytäviltä löytyy monen monta yksinäistä sukkaa ja lapasta, ajattelin kutoa  tuollaiset nimellä varustetut sukat. Sukan perusohjeet nimikirjaimineen löysin Ullaneuleen sivuilta [KLIK], kuvion matkin peppipuserosta. Saa nähdä, innostunko kutomaan sukkien kaveriksi sellaisenkin.

Lukeminen on jäänyt viime viikkoina vähemmälle, mutta kirjoja en ole unohtanut,

   
vaan tehnyt jopa itsekin sellaisen. Tarvikkeet: vahvaa puuvillakangasta + huopakangasta + ompelukone.


Olen nähnyt tällaisia neulakirjoja siellä sun täällä blogeissa enkä kuvitellut koskaan tekeväni itse vastaavaa,

kunnes ärsyynnyin siitä, kun neulat olivat aina hukassa, tai kiinnitettyinä repaleisiin paperilappuihin. Tästä kirjasta on tullut  minulle nyt yhtä mieluinen kuin vaikkapa Atwoodin tai Shieldsin parhaista romaaneista:-)) 
Sisällysluettelo: 
silmäneulat........sivu 1
kanavaneulat.....sivu 2
parsinneulat.......sivu 3  
jne

Sitten vielä hyvä, netistä löytynyt idea: paras neulatyyny syntyy pieneksi silpuksi leikatusta vanhasta villalapasesta tai muusta villavaatteesta. Tietolähteen mukaan toimii paremmin kuin esimerkiksi vanulla täytetty. Pitää paikkansa!


Täytin siis kangaspalan tällaisella silpulla, laitoin tyynyn liitutaulumaalilla maalattuun peltipurkkiin ja siinä se nyt komeilee – kätevä neulatyyny, jonne nuppineulat uppoavat, sanoisinko luistavasti.




12 kommenttia:

  1. Kyllä oletkin saanut taas aikaseksi hienoja töitä. Varmasti teidänkin "Peppi" pitää noista sukista. Neulakirja...nyt neulat ainakin pysyvät oikeissa paikoissa. Ja tuo neulatyyny on todella hieno keksintö, sillä vanutyynyissä neulat eivät aina välttämättä uppoa luistavasti. Aurinkoista tätä päivää ja huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältähän tulikin niin positiivista palautetta, että en voi muuta kuin kiittää kauniisti!
      Aurinkoista kevään jatkoa sinnekin.

      Poista
  2. Hyvä tuo nimi-idea sukille. Osaiskohan meidän pesukonekin sen kikan eikä hävittäisi yksittäisiä sukkia?
    Terveisiä Nizzan lentokentältä, lento myöhässä puoli tuntia, kääks, mutta parempi se kuin lakko, josta joutui meidän suvun 1v kärsimään palatessaan lomamatkalta Etelä-Afrikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pesukone tuntuu olevan lukutaidoton ja ahnekin näyttää olevan.
      Taidatte olla nyt jo kotona, mutta miten on sen 1v pikkuisen laita? Joko pääsi kotiin hänkin?

      Poista
    2. Pikkuinen pääsi loppujen lopuksi parin tunnin odottelun jälkeen, saivat vaihdettua lakkoilevan Lufthansan lennon Finnairin lennoksi,onneksi. Meillä oli onni, että lennettiin sellaisina päivinä, kun eivät lakkoilleet, keskiviikkona taas lakko.

      Poista
  3. Voi mitä kaikkia hienouksia täältä taas löytyy. Minun neulat ovat aina missä sattuu, osa neulatyynyssäkin. Ei ihme ettei niitä sitten löydä kun tarvitsee napin ompelemiseen tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytäpä neulakirjaidea näppäräsormiselle sisarellesi, jospa hän vaikka innostuisi poistamaan tuon ongelmasi:-) Ja kirjahan mahtuu vaikka mukaan otettavaksi.

      Poista
    2. Hyvä idea, täytyykin tehdä heti viikonloppuna niin!

      Poista
  4. Onnittelut uunituoreen kirjan johdosta! Neulatyynykin on varsin näppärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taitaa olla ensimmäinen "julkaisemani"kirja. Sai hyvän vastaanoton:-)

      Poista
  5. Hienon kirjan olet julkaissut :) Tuollaista tarvitsisin, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Luultavasti nyt sinun innoittamanasi se tapahtuukin tässä päivänä jonain, kun jään mammalomalle ja aikaa toivottavasti on myös näpertelyille.

    Mahdatko tietää voiko liitutaulumaalilla maalata peiliä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos et sitä odottamaamme runokirjaa vielä julkaise, niin suosittelen tämän kirjan tekemistä.

      Aivan sattumalta näin tänään, en muista kenen blogissa, että ikkunaruutu oli maalattu tuolla maalilla. Peilihän on sitten sama asia.

      Poista