27.11.2013

Viihtyisää, työntäyteistä vapaa-aikaa

olemme viettäneet täällä tämän pitkän syksyn aikana aika ahkerasti, mutta tänään jätimme talon nukkumaan talviunta. Naapurit ja pihalla viihtyvät valkohäntäpeurat saavat pitää huolen siitä, että mökki ei tunne itseään hylätyksi.


* * * * * * * * * * *  

 Joulun lähestymistä ei voi enää olla huomaamatta

eikä myöskään talvipakkasten tuloa, vaikka tänään taisi olla ihan plussan puolella neljä viisi astetta ja niin aurinkoista.

Nämä pannat, joiden ohjeesta kerroin täällä [KLIK],

 pitävät ainakin korvat ja päälaen lämpöisinä. 

 

Tämä myssy lämmittää sitten koko päätä, kunhan nyt vain valmistuisi. Marraskuun  tehtävä Ravelryn haasteessa on kutoa lahja jollekin toiselle ja kun näin Malitzin lokakuun haasteessa tämän Wurm-myssyn ja kun tyttö vinkkasi haluavansa ei pantaa, vaan kunnon myssyn, oli marraskuun tehtävä ratkaistu. Kiire tulee, kun työ ei millään edisty, vaikka tätä on todella hauska kutoa.



11 kommenttia:

  1. Tosi kaunis panta. Harmi kyllä mun päähän ei taida panta sopia yhtään. Saatan silti kokeilla, kunhan kykenen. Olen nyt pitkällä sairaslomalla leikkauksen vuoksi ja toinen leikkaus vielä tulossa, blaah. Mutta tärkeintä on nyt saada itsensä kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä panta nyt vaan saa odottaa, tärkeämmät asiat ensiksi. Hyvää toipumisaikaa ja kerää voimia uuteen koitokseen, onhan sinulla sitten edessä vielä iloinen asia:-)

      Poista
  2. Kiva kuulla kuulumisia sieltä ja kiitos kun muistutit tuosta pannasta, taidan heti tilata lankaa (meinasin sanoa villaa, kun täällä sanotaan Wolle) Dropsilta ja yrittää värkätä sellaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitihän minun nyt edes jotain tänne laittaa, ihan teitä varten:-))
      Ennen en ollut mikään pantatyyppi, mutta tämä on päässä niin mukavan tuntuinen ja tuo lanka on aivan ihanaa. Suosittelen.

      Poista
  3. Voivoi...tekisi mieleni kutoa tuokin, mutta kuinka ehdin, kun on niin paljon muita projekteja, jotka olisi valmistuttava ennen joulua. Ehkä tuonkin pannan tai myssyn vuoro tulee aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri huomasin, että on vain neljä viikkoa jouluun, apua. Vaikka ahkerasti kutoisikin, ei sitä millään ehdi kaikkea tehdä, mitä haluaisi. Joulun jälkeen voit sitten rentoutua myssyn tai pannan parissa, vai mitä.

      Poista
    2. Ehkä juuri niin, joulun jälkeen...Nyt en oikein ehdi tai jaksa sinne asti edes ajatella.

      Poista
  4. Die Wurmmütze gefällt mir gut in dem hellen Farbton, da kommt die Struktur besser raus als bei meiner schwarzen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja, die Struktur aber auch alle Fehler kommen besser raus:-) Die richtige Farbe ist schöner als die auf dem Bild, mehr hellgrau.

      Poista
  5. Olet taas ahkeroinut. Voisinkin vinkata siskoille, että tuollaisen pannan voisivat tehdä minulle. Itse en ole pitkään aikaan kutonut, yksi matto (paksusta matonkuteesta) on vielä kesken, pitäisi pari kolme kierrosta jaksaa virkata. Miten sitä aina vain löytyy jotain muuta tekemistä? ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo panta on päässä ihmeen mukavan tuntuinen, eli kannattaa vinkata.
      Myssy valmistui nyt pikavauhtia, kun lainasin Bulgakovin äänikirjan Saatana saapuu Moskovaan. Minulla on aina oltava jotain muutakin kuin vain se käsityö. Taidan muutenkin olla sellainen, jonka on aina tehtävä kahta asiaa samanaikaisesti:-)

      Poista