30.8.2013

Kesäkurpitsa-aika



Netti on täynnä herkullisia kesäkurpitsareseptejä ja päätinkin taas valmistaa löytämääni helppoa ja maittavaa pastan lisuketta.  Onneksi meillä kasvaa kesäkurpitsaa omassa pikku puutarhassamme, joten kipaisinpa sinne hakemaan.



Nämä daaliani kuitenkin pysäyttivät minut, joten oli mentävä takaisin sisälle kameraa hakemaan. Onhan nämä nyt ikuistettava blogiinikin, ainakin itselleni muistoksi tästä loppukesän kukkaloistosta.





Syysleimut jaksavat  ilahduttaa meitä vuodesta toiseen.  Tuolla ne vaan viihtyvät rikkaruohoista välittämättä.


Mutta tänne siis olin matkalla, kesäkurpitsaa hakemaan. Mitä niistä valmistin? Täältä [KLIK] löytämäni ohjeen mukaan  tein suussa sulavaa  Kesäkurpitsa-sitruunapastaa. Ohjehan löytyy tuolta linkin takaa, mutta aineksen voin luetella tässäkin: valkosipulia, öljyä, kesäkurpitsaa, kermaa, sitruunaa, basilikaa, suolaa, pippuria, parmesaania, pastaa.  Kannattaa kokeilla!



12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Pitääkin kokeilla, sillä kukkia on niin paljon.

      Poista
  2. Siis kesäkurpitsan kukkia, ne on hyviä, daaliaa en ole kokeillut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä minäkin tarkoitin. Daalioitakin on käytetty ravintona, oliko se nyt Meksikossa. Ne eivät kai olleet oikein hyvän makuisia ja niitä käytettiinkin kai sitten enemmän luonnonlääkkeinä.

      Poista
  3. Heissan pitkästä aikaa! Miten säilöt kesäkurpitsaa? Kellarissa vai ryöppäätkö ja pakastatko? Meillä on runsas kesäkurpitsasato enkä oikein tiedä miten säilöisin niitä. Yllättivät runsauden lisäksi koollaan, varret ja lehdet on valtavia. Hyviä on ja sopii varmasti mainiosti pastaankin. Niin mukavaa tämä syyskesän satoaika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hei, olipa kiva yllätys nähdä sinua!
      Kesäkurpitsat on kyllä ongelmallisia, niitä kun valmistuu aikamoisella vauhdilla ja miten niitä sitten säilöisi! Tällaista pikkelsiä vois ehkä kokeilla. Meilläkin ne tosiaan pääsivät yllättämään koollaan, kesä on ollut kai suosiollinen niille.

      Poista
  4. Teillähän on positiivisia ongelmia. ;-) En laittanut tänä vuonna yhtään kesäkurpitsaa, koska en raskinut kaataa yhtä (hapan)kirsikkapuuta pois, ja se varjostaa. Viinirypäleet ovat jo kypsiä, ei ihan kaikki, ja niistä teen hilloja jos jaksan... Jos en jaksa, niin ne syödään sellaisenaan.

    Upeita kukkia, minulla ei ole yhtään syyskukkia, mutta villiviini punertaa jo upeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidetaan olla kuin aidot maanviljelijät, eli aina on joku pielessä. Meillä nyt siis tämä runsas kesäkurpitsasato:-))

      Viinirypäleillä herkuttelu kuulostaa luksukselta. Minun pitäisi jaksaa tehdä jotain tuolle omenasadolle. On näitä puutarhan antimia kiva katsella, mutta työtä ne teettävät.

      Poista
  5. Onpa todella kauniita syyspäivän muistoja. Kesäkurpitsat kyllä maistuvat, kuten muutkin kesän antimet. Meidän kasvimaalla kasvoivat vain salaatti ja ruohosipuli kunnolla. Muut jäivät kovin kämäräisiksi. Mitenkähän lienee sisareni "lannoittanut" maata. Ei siinä tainnut olla kovin paljon kasvuvoimaa.
    Terveiset vielä täältä Kainuusta! Sira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sira! On meilläkin osa kasvimaasta sellaista, että kasvaa vain kitukasvuisia herneitä ja muita. Onneksi suurin osa on sitten oikein rehevässä kunnossa. Pitänee hoitaa paremmin tuota vajavaisesti lannoitettua, sillä joku ihmeen puute siinä kyllä on.
      Terveisiä Kainuuseen. Pian kai olette jälleen lähtökuopissa.

      Poista
    2. R. harmitteli, miksei oteta ruohosipulia pakastimeen, sitä kun kasvoi metritolkulla hyvin. Ei voida, ei kestä pitkää matkaa nuutumatta ja kuivana hän ei halunnut. Niinpä hän haki melkoisen kourallisen niitä, leikkoi jo valmiiksi ja söimme niin leivän päällä kuin ruuissakin sitä ennen lähtöämme. Nyt sanoisin, että ollaan jo etelään päin matkalla, kolmannes matkasta takanamme. Eli täällä tyttären luona majailemme muutaman päivän. Ihana syyskesä, aurinko sen kuin jaksaa paistaa.
      Terveiset sinne Pohjanmaalle lähettä Sira ja muut

      Poista
    3. Kiitos terveisistä!
      Vesi tulee kielelle: ruhosipulivoileipä, nam!! Nauttikaa nyt tyttären seurasta ja sitten oikein hyvää kotimatkaa!

      Poista