11.6.2013

Tuleeko kalaa?

Jaa-a, on tästä aikaa, kun sisarusten ja serkkujen kanssa seisoimme kesämökin laiturilla kokeilemassa kalaonnea. Jo aivan pieninä saimme omat kotitekoiset onkivavat ja muistaakseni jopa perkasimme kalasaaliin itse. Kaupan tiskiltä tai pakastealtaasta ostettua kalaa ei voi verratakaan itse pyydettyyn.


Pyhästä Andreaksesta tai Pyhästä Pietarista, kalastajien suojeluspyhimyksistä emme tienneet mitään, mutta saalista tuli aina. Tai kultaako aika muistot?

 Ihveroinen, ahveroinen,
tule onki ottamahan,
väkärauta vääntämähän,
siima suoraksi sipase,
vapa vääräksi vetäse!

Nyt on ongen ottoaika,
väkärauan vääntöaika,
kiverän koverrusaika.
Anna, Antti ahvenia,
Pekka pieniä kaloja!
(Suomen kansan vanhat runot)


Mitä tuosta kalasta sitten tekisin. Muumimamman keittokirjasta löytyy Majakanvartijan kalalaatikon ohje, niin ehkäpä  sitä:
Pannulla paistetaan öljyssä valkosipulia, ja purjoa hetken, sitten lisätään sellerinvarsia ja tomaattimursketta. Maustetaan sitruunapippurilla, timjamilla ja suolalla.
Uunivuokaan kalafileitä (haukea, ahventa tai turskaa) päälle katkarapuja ja pannulla paistetut kasvikset. Peitetään foliolla ja 200° uunissa n. 25 min.  Lisäksi riisiä tai perunoita. Nopeatekoista ja maukasta.

8 kommenttia:

  1. Anna Antti ahvenia on tuttu lausahdus, mutta muuten tuo runo ei ollut tuttu, on ihan kiva. Reseptikin kuulostaa hyvältä, mutta en nyt tule syömään, kun meidän piti tehdä pinaatin lopuista jotain, tehtiin pinaattirisottoa ja oli sekin ihan o.k.

    VastaaPoista
  2. Miten sä saat tuon kuvan sellaiseksi, että jos sitä klikkaa, se pienenee? Mulla aina suurenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo runo on tokaluokan lukukirjastani. Pinaatti maistuis kyllä mullekin.
      Tallennan kuvan aina n. 640x420 ja n. 50pix kokoisena, mutta kun laitan sen blogiin, valitsen siitä kuvan alta suuri tai erittäin suuri. Kuvatiedoston koko pysyy kuitenkin samana eikä vie turhaa tilaa. En tiedä, paljonko sinne mahtuu kuvia, mutta olen ymmärtänyt, että kannattaa pitää ne suunnilleen noissa mitoissa.

      Poista
    2. Tarkoitin tuossa n.50 kt, eikä pix.

      Poista
  3. Jos kalaonni vielä suosii, niin tee kalapihvejä. Meillä tulee lammesta paljon haukea ja ahventa ja niinpä kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni tehdä haukipihvejä. Yllättäen niistä tuli tosi hyviä! Mukailin jostain netin ohjetta, enkä pistänyt muistiin mitä kaikkea sinne heittelin ja paljonko. Ehkä kuitenkin onnistaa ensi kerrallakin ja saan niistä yhtä hyviä..? Ohjeesta poiketen laitoin ainakin fetaa, mums mums!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalapihvejä kannattaisi varmaan tehdä, sitä vaan kuvittelee, että ne ovat suuritöisiä. Jos herkullisuus ratkaisee, niin saavat vaikka ollakin sitä. Aivan liian usein tulee tehtyä jotain pikaisesti valmistuvaa.

      Poista
  4. Anna Antti ahvenia, Pekka pieniä kaloja....Siitä on aikaa, kun viimeksi olin ongella. Pitäisiköhän jossain välissä koettaa taas onneaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kannattaisi. Hyvää kalaonnea siinä tapauksessa!

      Poista