8.5.2013

Vihdoinkin!



Täällä jälleen!  Varustettuna piknikkorilla ja iloisella mielellä tulimme kevään ensivisiitille kesämökillemme.  Aivan kuin olisimme olleet täällä eilen, mutta tuolta aikaisemmista postauksista näin, että puoli vuotta on jo kulunut siitä, kun laitoimme kaiken talvikuntoon – miten aika voikin kulua näin nopeasti.


Pöytä katettiin ulos aurinkoon. Tässä oli hyvä istua, kuunnella mustarastaan viserrystä ja nauttia kesälämpimästä säästä ja herkullisesta perunasalaatista,

jonka olin valmistanut kotona ennen lähtöä. Tätä aion tehdä useamminkin.

PERUNA-PUNAJUURISALAATTI

Muutama peruna viipaloidaan
Pari etikkapunajuurta, myös viipaleina
Raejuustoa
Sipulia suikaleina
Paprikarenkaita
Kastike:
Oliiviöljyä n.puoli dl
Omenaviinietikkaa 1-2 rkl
Sokeria 1 rkl
Sinappijauhetta1tl
Valkosipulia pari kynttä viipaleina


Jälkiruokana kahvi ja appelsiininlohkot, vaikka tarkoitukseni oli


leipoa mukaan tällaiset omenapiiraat pakasteessa olevista omista omenanlohkoista. Piiraita varten ostin hiljattain pienet vuoatkin ja kokeilin leipoa näitä herkkuja. Ohje on täällä [linkki].


Rannikolla ovat kevään merkit hiukan myöhäisemmässä kuin sisämaassa, mutta kuten näkyy, reippaasti ne jo ovat tulossa.






14 kommenttia:

  1. Herkulliselta näyttää teidän alkava mökkikesä! Piknik olisikin ihana järjestää. :O) Toisi kaivattua vaihtelua arkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin näytti alkavan, oli ihan sääli lähteä illaksi taas kotiin.

      Poista
  2. Voi noita sinivuokkoja, ne on niin kauniita, niitä kaipaan täällä. Ja hyvät tarjottavatkin on ollut, kelpaisi mullekin. Noi omenapiirakat lasissa on kiva idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme siirtäneet sinivuokkoja tuonnekin ja ne viihtyvät niin hyvin pienessä haapametsikössä, että alkavat nyt levittäytyä suuremmalle alueelle ja sekös ilahduttaa. Ehkä kokeilet noita omenapiirakoita. Yön yli jääkaapissa oltuaan ne ovat vielä parempia kuin ihan tuoreeltaan.

      Poista
  3. Tänä vuonna saikin odotella kevään tuloa kauan. Mutta kyllä piknikretki mökille ja nuo sinivuokot sen odotuksen sitten palkitsivatkin. Tänään aion tehdä tuon sinun reseptin mukaan perunasalaattia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin palkitsivat! Suosittelen todellakin tuota salaattia. Vielä illalla R totesi, että kyllä oli hyvää:-) Voihan olla, että tuo ympäristö ja kesäinen tunnelma toivat siihen oman osuutensa. Kerro sitten joskus, kuinka teillä "meni kaupaksi".

      Poista
    2. "Meni kaupaksi" ja oli todella hyvää. Mutta taisin tehdä vähän liian suuren annoksen, joten syömme loput tänään "isänpäivänä". Saksassahan on helatorstai tunnetusti Vatertag. Tosin piknik taitaa jääda parvekkeelle, kun sadekuurot kulkevat Berliinin yllä.

      Poista
    3. Kiva että maistui. Kyllä siellä parvekkeellakin varmaan voi piknikiä pitää, jos ei ole kylmä:-)

      Poista
  4. Liebe Clarissa, der Frühling lässt sich nicht aufhalten, trotzdem bin ich noch vorsichtig und decke meine Pflänzchen über Nacht mit einer Frühbeetfolie zu, wenn ich an letztes Jahr denken, da ist uns am 18. Mai alles erfroren.
    Liebe Grüsse und viel Freude im Garten wünsche ich

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Es lohnt sich vorsichtig zu sein, sicher kommen noch kalte Nächte. Zur Zeit haben wir aber nur Naturblumen, also keine Gefahr von Frostschäden:-)
      LG

      Poista
  5. Teillä varustaudutaan mökkireissuihin aina niin hyvin eväin. Mulla on ollut haussa hyvä perunasalaatti ja tuo kuulostaa juuri siltä. Tosin ilman punajuurta. Mitähän voisi laittaa tilalle, porkkanaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, usein kyllä herkutellaan,mutta ota huomioon, että niistä kerroista ei ole kuvia, kun on vain leivät ja kahvi/teetermokset mukana. Toisaalta, kaikki maistuu, kun tuolla ollaan!
      Tälle perunasalaatille antoivat säväyksen juuri ne etikkapunajuuret, mutta kokeile toki porkkanaa,ihan varmasti sopii. Taidan itsekin kokeilla.

      Poista
  6. Kutsuvan näköinen piknikkattaus ja nuo ihanat mukilämmittimet! Täällä oli tänään jo yli +20 C ja niin teki mieli jäädä kaupungilla terassille vähäksi aikaa, mutta kun on töitä, sillä lähden taas kentälle viikonloppuna. Siellä ei varmaan ole vielä tällaisia lämpötiloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulivat nyt sitten testattua käytännössä nuo mukinlämmittimet ja me molemmat totesimme, että eivät ollenkaan turhia olleet. Pistä sisko kutomaan sinullekin:-) Tänään oli täälläkin lämmintä ja eilen kun tuolla mökillä istuttiin, oli aivan kuin olisi ollut kesäpäivä.

      Poista