5.4.2013

Terapiaa tarvitseville:-)

Niin, onhan noita terapiamuotoja kaikenlaisia, on musiikki-, kuvataide, toiminta-, fysioterapiaa ja mitä kaikkia, mutta pysyttelen näissä, jotka virkistävät omaa mieltäni.

Lankaterapiasta sain lukea Kotiliesi-lehdestä.  Uskon vakaasti sen tehoon, ei haittaa, vaikka  peukalo olisi keskellä kämmentä.


Lankaterapiasta saattaa olla apua myös kärsivällisyyden opettelemisessa. Tämä Kalevala-neuleliivi on ollut tekeillä, hyvänen aika, olisiko 10 vuotta enkä ole vieläkään menettänyt toivoani. Kyllä se valmistuu, eihän siitä puutu kuin vain reunojen huolittelu virkkaamalla. Siis vain:-(



Lankaterapian ansiosta olen innolla mukana Ravelryn kudontahaasteessa Stickutmaning 2013 ja nyt on meneillään jo huhtikuun haaste: kudo jotakin kotiisi.  Saa nähdä, mitä näistä tulee:-) Täällä [linkki] kerroin tuosta haasteesta ensimmäisen kerran.




Mikähän terapiamuoto tämä sitten olisi? Tuo pieni energiapakkaus ei ole tulossa meille, mutta varmaan saamme nauttia sen seurasta useinkin  ja mikä olisi ihanampaa kuin helliä ja lelliä pientä koirapoikaa.  Ehkäpä se tartuttaa meihin iloisuutta ja leikkimielisyyttä. Tärkeä tehtävä sekin.



Nyt on kuitenkin paras lähteä tankkaamaan aurinkoenergiaa. Täällä kauempana keskusta loskasta ja sulaneista teistä ja kaduista on vielä näin "ihanan" valkoista.

12 kommenttia:

  1. Auttaiskohan tuo lankaterapia, kun olen niin masentunut, kun meidän kattoikkunat on niin likaisia, että kolme kertaa pesin eikä vieläkään ole puhtaat. Voi tuota hauvelia, ottaisin sen hoitoon, jos on tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun katsoin ikkunasta tässä yks päivä, luulin että ulkona oli savua ilmassa, mutta ehei – ikkunoissa se vika oli ja on edelleen.
      Koiralle on lupautunut meidän lisäksi jo monta hoitajaa, mutta voi se välillä kai Kölniinkin tulla. Kielikylpy on aina hyvä asia.

      Poista
    2. Täällä ei sanota hauhau tai vovvov vaan wauwau, sitä se voisi jo harjoitella, että tulisi sitten ilman aksenttia.

      Poista
    3. Kerron tuon tuleville omistajille ja harjoitellaan myös täällä meillä ollessa.

      Poista
  2. Wohin mann kommt, immer das gleiche Thema, Winter, Lichtmangel, Klimawandel, Depression usw.
    Wir können uns nur beschäftigen und warten und warten ....
    Wenn ich daran denke, welche Arbeit dann in kürzester Zeit geschehen muss
    Liebe Grüsse aus Wien, dass in einem grauen Schleier, allerdings bei 9° liegt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dieser Winter hat kein Ende, aber sonnig ist es jeden Tag, wenigstens.
      Liebe Grüsse nach Wien!

      Poista
  3. Lankaterapia ei taida sopia mulle, mutta eläinterapia kyllä, jos on kyse koirista. Puutarhaterapiasta haaveilen, mutta vielä taitaa puutarha - tai takapiha - olla lumen peitossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen, kun olen ylittänyt pelkoni "lankaterapian" aloittamisen suhteen. On se jonkinlaista meditoimista ja todellakin kärsivällisyyttä kasvattavaa: kudon, puran, kudon, puran jne. ja lopulta tulee valmista. Kyllä nuo koirat ovat niin ihania kavereita.

      Poista
  4. Mulle kyllä sopivat kaikki nuo terapia muodot. Tällä hetkellä kyllä tekisi hyvää tuo pienen pieni koiranpentu. Just sellainen minkä haluaisin. Varmaan tulen näkemään usein siitä kuvavälähdyksiä täällä blogissa, vai kuinka? Teillä on ollut kyllä tuuri, että aurinko on paistanut. Täällä on edelleen harmaata, lumet kylläkin jo lähes poissa, vaikka kyllä minä vielä lunta ikkunasta näen. Mustarastaat laulavat kilpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan saat joskus nähdä täällä koirapojasta juttuja. Yksi sen sisaruksista on lähdössä kesäkotikaupunkiisi, joten jos hyvin sattuu, voit tavata senkin:-)
      Mustarastaan laulu on kaunista, me näimme tänään pihallamme ensimmäisen peipposen lumihangella hyppimässä.

      Poista
  5. Kaikki mainitsemasi terapiat toimivat myös minuun ja luinkin tuon saman jutun Kotiliedestä. Kalevalaneuleet näyttää upeilta, voi tee pian valmiiksi omasi! Kevät ei tosin ainakaan mulla ole sitä otollisinta ja inspiroivinta aikaa neulomiselle, nyt haen aurinkoenergiaa pyörälenkeiltä ja pian pääsee pihalle touhuamaan kaikenlaista. Kiireinen kevät ja kesä tulossa eri projektien parissa, joten aurinkoenergiaa tarvitaankin. Leppoisaa lauantai-iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon Kalevala-liivin reunoista on niin vaikea saada siistit, sen takia se on saanut odottaa. Vaivaa kyllä, kun olisi muuten valmis.
      Oi, unohdinkin tuon tärkeän terapiamuodon, pihatouhut. Aurinkoista viikonloppua!

      Poista