4.11.2012

Taakse jäivät....


.....tämän vuoden osalta matkat kesäpaikkaamme. Surullista.

Nyt on talo laitettu talvikuntoon. Matot otettu pois lattioilta, keittiön verhot vaihdettu vanhoihin, kuinka monet ovatkaan jo haalistuneet kevätauringossa. Kynttilänjalka nähtiin uusin silmin ja vietiin pois täältä, esineet liikkuvat ahkerasti kodin ja kesämökin välillä.

Heippa vaan uudet naapurimme, pihalle vierailemaan tullut valkohäntäpeuraperhe.

Hei sitten, kaikki te siellä kylässä,

 ja hei vaan rauhalliset iltapuhteet oman ikkunamme takana...

lämpimässä kynttilänvalossa.

Ensi kesään saakka saa nyt odottaa näitä raikkaita usvaisia aamuja.

 ja aitan takaa kurkistavaa aurinkoa,

ja kuuta ja kuusen käpyjä ja aivan kaikkea:-)

Vielä ei ole jään aika, onneksi,

joten pitäkääpä kiirettä joutsenet. Talvi on tulossa.

***********
BirdLife järjestää ensimmäisen kerran Joutsenbongauksen  ja
eilen ja tänään laskimmekin niitä ahkerasti  matkan varrella. Monta kymmentä näimme!


14 kommenttia:

  1. Voi miten kaihoisat talvijäähyväiset mökille. Onneksi kevät tulee taas, aika pian. Ihanista ihanin perhe on teillä kyläillyt, hieno kuva peurasta. Oli kiva päästä tunnelmoimaan kesäpaikkaanne, tykkään siitä kovasti postaustesi perusteella :)

    VastaaPoista
  2. Oli kiva nähdä tuo perhe rauhassa aterioimassa pihallamme, jälkiä on näkynyt kyllä jo aikaisemmin. Söpöjä vieraita!
    Hienoa,että olet viihtynyt kesäpaikassamme, kuten mekin:-)
    Saa nähdä, teemmekö sinne talven aikana retken tai pari, mutta sisälle ei silloin viitsi mennä, paksut hirsiseinät pitävät huolen siitä, että siellä on jääkylmää. Istutaan mieluummin ulkona auringossa.

    VastaaPoista
  3. Mekin istuisimme mieluummin auringossa, mutta Hue'ssa on sadekausi. Terv. Vietnamista. Akku unplugged

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, olipa hauska nähdä viesti sieltä toiselta puolelta maapalloa. Toivottavasti aurinko välillä pilkistää!

      Poista
  4. Nyyh. Hei hei xxxxxxx sanon minäkin. Pärjäile, ensi keväänä taas nähdään.

    J

    PS. Ovat nämä virtuaaliset huvilanlopettajaisetkin rankkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. J, niin, siellä se mökki nyt on yksin ja hyljättynä. Ehkä teette sinne retken jonakin kauniina viikonloppuna. Istutte siellä portailla ja nautitte!
      Virtuaaliset huvilanlopettajaiset, siinäpä osuva ilmaus:-)

      Poista
  5. So viel schöne Stimmung, liebe Clarissa, du hast noch Herbst, bei uns schneit es dicht.
    liebe Grüsse

    VastaaPoista
  6. Heute Herbst, morgen Schnee, übermorgen Sonne un Wärme, und wiederum........so sieht das Wetter aus – heutzutage.
    LG

    VastaaPoista
  7. Ihanan haikeat jäähyväiset mökille! Mutta tuskinpa mökki siellä aivan yksin on. Onhan sentään uusia naapureita, jotka varmaan käyvät tarkistamassa, ovatko paikat kunnossa. Aika paljon joutsenia olette tavanneet. Kerkesittäkö laskea jokaisen joutsenen matkan varrella?
    Mukavia hetkiä kynttilän valossa!

    VastaaPoista
  8. Siellä ne uudet naapurit saavat nyt rauhassa oleskella. Ei tarvitse pelätä, että joku syöksyy ovelle kameransa kanssa:-)
    Ehdin laskea joutsenet, kun hidastettiin vauhtia.

    VastaaPoista
  9. Mutte niistä kevään ja kesän muistoista voi nauttia nyt talven aikana, muistoista jotka ovat tallentuneet niin kuviin kuin mieliin. Siellä se mökki odottaa jälleennäkemistä taas keväällä!

    Vai tuollaisia naapureita teillä on, saavat nyt rauhassa oleskellä siellä. Meillä on myös ikäviä naapureita, myyriä (tai hiiriä), jotka meinaavat tulla sisälle. Sellainen sähköinen hiirikarkotin on nyt pitänyt niitä loitolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta ja mielessä nuo kesän muistot tulevat vain kultaisemmiksi.

      Ihme, muutamaan vuoteen eivät hiiret ole löytäneet sisälle tuonne mökkiin, joten toivon samaa tältäkin talvelta. Kerran olivat tehneet pesän patjan alle. Inhottavaa!
      Meillä on pari tuollaista sähköistä karkotinta, eivät tosin seinässä kiinni juuri nyt, kun mies ei niihin usko, minä kyllä. Taidan kertoa hänelle sinun kokemuksestasi!

      Poista
  10. Hej Clarissa,
    wir mußten uns auch von unserem Haus in Schweden verabschieden, es wurde einfach zu kalt und damit ungemütlich. Montag sind wir daher zurückgefahren nach Deutschland, wie immer mit Wehmut im Herzen, ein langes halbes Jahr liegt jetzt vor uns, das bedeutet zwar glücklicherweise auch viel Zeit für gemütliches Handarbeiten, aber ich sehne mich trotzdem jetzt schon wieder zurück.

    Liebe Grüße
    maliz

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ach ja, wir haben ein gemeinsames Problem – Sehnsucht nach "sommarstugan", aber stimmt, man kann nicht in der Kälte handarbeiten. Ein kleiner Trost also:)
      LG

      Poista