1.10.2012

Tänään syödään kansainvälisesti......

kasvisruokaa, jos ei muuten, niin ainakin päivän kunniaksi!  Meille se kyllä maistuu muinakin päivinä.

 Tarkoitukseni oli valmistaa tänään punajuuririsottoa, mutta kun punajuuret viihtyvät vielä maassa persiljan ja rikkaruohojen seurana, en jaksanut lähteä niitä sieltä hakemaan.


Takana kun on työntäyteinen viikonloppu kesäpaikassamme ja  sen päälle tuli taas viime yönä valvottua netin ääressä sukututkimuksen arvoituksia ratkoessa on veto  tänään hiukan poissa


ja päätinkin tehdä nopeasti yksinkertaisen kasvisaterian. Risottoa maustettuna omatekoisella yrttiseoksella, jota minulla on aina purkissa. Aineksina: valkosipulijauhe,  mustapippuri, sipulijauhe, persilja, basilika, oregano, timjami. Yrtit omasta kasvimaasta. Risoton seassa härkäpapuja, myös omin käsin kasvatettuja kuten tuo viher-/lehtikaalisilppu porkkanaraasteessa. Lehtisalaattia saamme vielä jonkin aikaa hakea suoraan maasta, mutta parsakaali on kaupan hyllystä, kuten tomaatti, omat kirsikkatomaatit on syöty aikoja sitten.

Jälkiruoaksi omenapiirakkaa.
2 munaa 
2 dl sokeria (tai vähemmän)
mantelirouhetta
2 dl vehnäjauhoja
100 g sulatettua voita/margariinia
 1 tl leivinjauhetta
Kuivat aineet sekoitetaan, lisätään munat ja rasva, sekoitetaan -->vuokaan. Päälle omenoita, sokeria, kanelia, mantelirouhetta. Piirakka uuniin 175 asteeseen ja paistetaan kunnes on kypsä, ehkä 25 min.

16 kommenttia:

  1. Voisin tulla syömään, mutta taitaa olla liian pitkä matka. Mutta kasvisruokaa on syöty täälläkin tänään.

    VastaaPoista
  2. Kerro sitten joskus, mitä herkkua se oli!

    VastaaPoista
  3. En tiennytkään, että tänään on kasvisruokapäivä, mutta tomaattikeittoa tuli syötyä ja hyvää oli, kuten aina. Mantelirouhe taitaakin sopia hyvin omenapiirakkaan, täytyypä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sullahan oli hyvä tuuri, kun sait viettää kasvisruokapäivää tomaattikeiton kera. Sitä en olekaan syönyt pitkiin aikoihin, pistetään ruokalistalle.

      Poista
  4. Vesi tuli kielelle kun luin tuota. Mulla oli tänään töissä niin kamala nälkä, että oli pakko ottaa lihamakaroonilaatikkoa, josta en muuten välitäisi. Kasvisruokavaihtoehto eli kasvilätty (yksi isohko) ei oikein vaikuttanut siltä, että olisi vienyt nälän (lisänä olis ollu jotain keitinperunoita).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lihamakaronilaatikkoa soijarouheversiolla laitan aina joskus mukaan viikonlopuksi, kun mennään kesäpaikkaan töitä paiskimaan. Täyttävää ja helppo lämmittää vaikkapa paistinpannulla puuhellalla. Raukat kasvissyöjät sen lättynsä kanssa ja just tänään!

      Poista
  5. Nyt vasta hoksasin, että täältä olisi löytynyt eilen valmistamani parsakaalipaistoksen resepti. No, aika hyvin muistin. Se maistui vielä tänään työpäivän jälkeen. Lounaaksi töissä vuohenjuustosalaatti.

    Terv.
    J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä parsakaalipaistosta olisin halunnut myös laittaa tänään, mutta kun sekin olisi vienyt enemmän aikaa niin päädyin tähän yksinkertaiseen. Sinähän saat usein herkutella, kun voit valita, minne menet syömään eli missä on päivän parhaat sapuskat:-D

      Poista
  6. Hienoa. On se hyvä, että tämän kautta saa noita ruokavihjeitäkin. Tosin tänään laitan sienipiirakkaa, mutta huomenna palaan tämän sivun antamiin vihjeisiin. Kiitos sinulle siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Sienipiirakka on eräs herkuistani, kuten kanttarellikastike, jota on tämän päivän ruokalistallani.

      Poista
    2. Sinun "yksinkertainen ateriasi" - tein sen. Se maistui erinomaiselta, myöskin miehen ja tytön makuun. Kiitosta vaan vihjeestä!

      Poista
    3. Oi, tuohan ilahdutti mieltäni, kiitos!

      Poista
  7. Ein farbenfroher Teller, voller Vitamine und Geschmack. Ich muss über den Apfelkuchen lachen, nehme auch gerne das Rezept mit Bechern (Tassen), wird immer gut und ist schnell weg.
    Liebe Grüsse

    VastaaPoista
  8. Weisst du, hier in Finnland benutzt man beim Backen meistens Deziliter und nicht Gramm und wie du sagst, viel schneller geht es.
    LG

    VastaaPoista