20.10.2012

"Every artist was first an amateur"

Pitkästä aikaa luin tuosta sivusta itseeni sopivan ajatuksen ja näin pääsen taas vastaamaan haasteeseen, jonka itselleni kerran asetin, eli kuvittamaan sopiva lause Art Quote of the Day:sta. Ja minä kun olen amatööriasteella, koin tuon R. W. Emersonin sitaatin läheiseksi.

Tänään oli aivan ihana syyspäivä, taivas kirkkaan sininen ja päivällä aurinko jopa lämmitti, mikä oli hieno asia, sillä oli kauan odotettu rakukeramiikan polttopäivä.

Muutama viikko sitten kokoontui ryhmämme keramiikkaverstaalle tekemään kuppeja, kannuja ja muita pieniä esineitä.


Kun esineet olivat kuivuneet, oli lasituksen vuoro. Meillä oli hyvä kurssin vetäjä, joka oli tuonut mukanaan erivärisiä lasitteita, vaikka valkoisiltahan ne tässä vaiheessa näyttävät.


Ja tänään sitten pääsimme polttamaan esineemme.




Rakukeramiikalle on tyypillistä nuo pinnan halkeamat, jotka muodostuvat, kun tulikuuma esine kohtaa kylmän ulkoilman.



Jokainen uunista otettu esine on yllätys, kahta samanlaista on mahdoton saada.


Teeseremonia, joka perinteisesti kuuluu tähän rakukeramiikan tekemiseen, toteutui myös yli odotusten. Ryhmämme ahkera tarjoilujen järjestäjä oli kattanut puolilta päivin ulos kahvit ja Schwarzwaldinkakun. Kun kaikki esineet oli poltettu, odotti meitä herkullinen ateria ja sen jälkeen seurasi sitten tuo asiaan kuuluva "teeseremonia", joten kaikki meni taiteen sääntöjen mukaisesti.
Siinä kun istuimme tyytyväisinä  jutellen niitä ja näitä, ei sairauksista eikä muutenkaan kuulunut valituksia mistään, tuli mieleeni Helenan kommentti viimekertaiseen postaukseeni. Ehkä hän olikin oikeassa:-)





10 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää niin kivalle tuo rakukeramiikka, samoin kuin oheistoimintakin :) Kivan näköinen pinta tulee, tykkään kovasti. Syyhyttää aina savitöitten tekeminen, kun näen näitä sun kuviasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, uskon, että jos aloittaisit, pitäisit sinäkin savella leikkimisestä ja toki myös noista oheistoiminnoista ☺

      Poista
  2. Juotiinko siinä teeseremoniassa kahvia? Tosi jänniä nuo rakut, en ole ennen kuullutkaan. Kyllä sä olet aika mestari, chapeau! Minäkin olin eilen kreatiivinen ja paistoin lomalta palaaville naapureille yllätykseksi oikein komean kakun ja kun kun yritin pimeässä avata heidän oveaan, kakku putosi oven eteen maahan ja hajosi tuusan nuuskaksi ja on nyt meidän roskiksessa, joten en voi ottaa valokuvaa teoksestani..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun koko päivä tuolla oltiin, juotiin välillä kahvit ja sitten ihan lopuksi maisteltiin paria teesorttia.Eli oikein meni.
      Tuolla juuri puhuttiin, että omasta mielestä pilalle mennyt työ voikin olla toisen silmissä mestariteos, joten se sun kakkus, heititkö pois sen ihan turhaan.Olisit vain noukkinut pois pahimmat roskat ;-)

      Poista
  3. Mielenkiintoista. Tuollaisissa kreatiivisissa hommissa aika vierähtää mukavasti. Ja päälle vielä herkullinen teetuokio. Minä olin niin "kreatiivinen" eilen, että vaihdettiin autoon talvirenkaat (ulkona 21 astetta) ja iltapäivällä mehustin 4 kg omenoita. Hmmm...ehkä tänään voisi saada luomisvoimaa toisenlaisiin hommiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on nyt renkaidenvaihdot ajankohtaista askartelua, vaikka ei 21 astetta olekaan. Persikkapiirakan otin juuri uunista renkaidenvaihtajien kahvituokiota varten ja loput omenat otetaan puista tänään, joten käytännön töitä riittää aina.

      Poista
  4. Fast beneide ich dich um dieses gemeinschaftliche Erlebnis, ich bin eine einsame Kämpferin, was Vor- und Nachteile hat. Raku wäre ein Traum für mich. Vielleicht kommt's nochmal.
    Liebe Grüsse in die neue Woche

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Es ist immer schön mit anderen zusammenzuarbeiten, aber am besten arbeite ich, wenn ich allein bin.
      Raku ist wirklich etwas sehr besonderes! Hoffentlich hast du die Möglichkeit zu probieren.
      LG

      Poista
  5. Englanniksi voin sanoa, että "trust me, I'm a doctor" eli minua kannattaa uskoa! Aivan uskomattoman upeita rakutöitä sieltä uunista on paljastanut. Niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo joo, mutta kun olen niin jääräpäinen:)
      Olisit sopinut hyvin olemaan mukana niissä pöytäkeskusteluissamme, sillä monet meidän jutuista olisi kiinnostanut etnologia.
      Raku on todella jännittävää keramiikantekoa, yllättävää ja jos on hyvä tuuri,on tulos yllättävän kaunistakin.

      Poista