14.4.2012

Kaikki on suhteellista


kuten nyt ikäkin. Juttelin puhelimessa pikkutyttöjen kanssa, joista yhdellä on pian syntymäpäivä. Kerroin, että J,  tämä meidän vanhempi tyttö viettää tänään syntymäpäiviään ja kun kuulivat, paljonko hän täyttää, oli kysymys heti: no meneekö se  sit pian  eläkkeelle:-)) Voi voi, kyllä hän töitä saa  tehdä vielä pitkän, pitkän aikaa.

 Minusta taas tuntuu, että tuo keväinen huhtikuun 14.  oli vasta eilen.  Tuon tärkeän päivän aamuna  kuljeskeli Mr. Clarissa kameransa kanssa ikuistamassa "päivän säätilaa". Espoonlahdella näyttää olevan vielä hiukan jäätä, mikä oli silloin oikein puheenaiheena. Luonto  oli vielä kovin ruskeansävyinen.


Tälle tytölle  löytyy   tuskin sopivampaa syntymäpäivärunoa kuin Satu Hassin 

HALUAN
Haluan pitää pintani pehmeänä
tuntea lapsen nukkaposken
ja töitä tehneen käden karheuden.
Tahdon pitää aistini auki
haistaa syksyn kirpeyden
ja lumen alta paljastuvan mullan lemun.
En huoli naamiota kasvoilleni
vaikka kaikki näkisivät lävitseni.
En aio kasvattaa kuorta
en kilpeä
en panssaria
vuosi vuodelta paksunevaa.
Haluan säilyttää toivon
lapsellisen unelman
ihmisestä
hänen katseestaan ja kosketuksestaan
sanattomista sanoistaan.
En suostu liukuhihnalle
putkeen.
Tahdon lentää huipulle
pudota pohjalle
eksyä ja löytää
Tahdon nähdä huikaisevan valon
ja läpitunkemattoman pimeän.
Haluan pysyä haavoittuvana.


Synttärimusiikina saa olla Selim Palmgrenin Majnatt, joka on tytön uusin pianoläksy. Se on ehkä hiukan haikea, mutta kaunis kokonaisuus kuvien kanssa. (Hienoa, että hän aloitti uudelleen lukioaikaan jääneet pianotunnit).



EDIT: Paras laittaa tännekin muistiin päivän sää. Poikkeaa kyllä aikamoisesti tuosta ylempänä kuvatusta.

Mutta jouluruusut viihtyvä.


18 kommenttia:

  1. J alles Jode zum Burzeltag. Täälläkin on jo 14.4.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. J kiittää onnitteluista. Luin sen juuri hänelle puhelimessa :-)

      Poista
  2. Hieno onnitteluviiri, loistavaa kirjojen uusiokäyttöä!
    Tuo runo kyllä kolahti minuunkin.

    Riemullista juhlapäivää teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikö minun paljastaa, kuinka tein viirikortin? "Leikkasin" nuo kolmiot nimittäin Phtoshopissa, joten uusiokäytin kirjansivuja vain virtuaalisesti.
      Arvasin, että runo sopii sinuunkin:-)

      Poista
  3. Piti minunkin vielä kehua tuota viiriä, se unohtui eilen illalla/yöllä. Siitähän voisi vaikka google tehdä doodlen. Ja siitä suhteellisuudesta: kun olin jotain 35v, meillä oli kesätöissä ylioppilastyttö, joka valitti, että äitinsä ompelee hänelle aina sellaisia vaatteita, joita hän voisi ehkä sitten joskus 30v (!) käyttää. Hänestä 30v oli varmaan jo puolikuollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kehuista. J kertoi juuri, että hän ei niin noista viireistä välitä, mutta piti onneksi tästä:-))
      Olit siis myöhään ylhäällä, oli varmaan hauskaa vieraiden kanssa, tai hauschkaa, kuten J:tä onnittelin (saa nimittäin mennä Hauschka-hoitoon)

      Poista
    2. Ei ollut yhtään hauschkaa vieraiden kanssa. Vieraiden auto nimittäi petti ja joutuivat hinauttamaan sen Karlsruhesta takaisin Freiburgiin eli 140km ja peruuttamaan tulonsa. Illalla oli tosin sitten hauschkaa yhden kölniläisen ystävämme synttäreillä, ei tarvinnut edes itse laittaa ruokaa ja juomatkin oli makoisia tai siis viini kuivaa. Eikä sänkyjen petauskaan ollut turhaa, kun perjantaina tulee seuraavat yövieraat.

      Poista
    3. No loppujen lopuksi kaikki kääntyi sitten parhain päin!
      Tämä nykyinen kommentteihin vastaaminen on hankalaa, kun ei voi vastata samaan aikaan, kuten nyt sinulle kahteen kommenttiin. Tai teenköhän jotain väärin.

      Poista
  4. Onnittelut päivän sankarille! Ihana runo! Ja vaikka soitto olikin vähän surumielinen, niin siitä huolimatta miellyttävä. - Niin tuosta iästä puheenollen: muistan kun minun tätini odotti kuudetta lastaan 36 vuotiaana ja meistä lapsista se oli kauheaa, että niin vanha ihminen ja vielä lapsia tekee.
    Aurinkoista syntymäpäiväjuhlaa koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olin tyytyväinen, kun löysin tuon runon ja samoin tuon pianokappaleen "kuvituksen". Musiikkista nauttii aivan eri tavalla, kun sen "näkee". Oli myös hauska nähdä näitä meidän pieniä, kuinka he hyppelehtivät ja kuvittelivat kaikenlaista, kun J viimeksi täällä soitti. Siinä olivat peikot ja keijut mukana satumetsässä.

      Poista
  5. Paljon onnea minunkin puolestani! Hieno viiri eikä sen digitaalisuus hienoutta vähennä. :)
    Iästä täytyy minunkin kommentoida sen verran, että eilisellä luennolla oli kaksi minua vanhempaa opiskelijaa.
    Täytyy lähteä kohta tuonne ulos auringonpaisteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä olen niin ylpeä itsestäni, kun onnistuin leikkaamaan nuo kolmiot, siis siitä, että oppii edelleen uusia asioita eikä pidä itseään liian vanhana tällaiseen leikkimiseenkään. Uskon, että aıvotkin virkistyvät saadessaan vähän pinnistellä. "Ikäihmiset" yliopiston luentosalissa on myös aina virkistävä näky.
      Täällä sataa, suorastaan kaatamalla.

      Poista
  6. Ai MITÄ??? Sataako siellä taas lunta??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin kauheeta! On ollut päivän puheenaihe ihan kaikilla.

      Poista
  7. Vai että oikein postaus päivän kunniaksi! Kiitos siitä ja kiitos kaikille onnitteluista!

    Huhtikuun 14. saa mielellään olla yllätyksiä täynnä, ei haittaa vaikka olisi kunnon lumimyräkkä. Mietin tässä tarviiko sitä Hauschka-hoitoa edes enää, kun palasimme tuossa kaupungilta vastatuulessa ja lunta tuli vaakasuorassa niin että kasvoja vain pisteli.

    J, joka toivottavasti jonain päivänä pääsee eläkkeelle ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos ei Hauschkaa niin jotain muuta hauskaa keksit rahalle:-)

      Poista
  8. Jaahah, teilläkin on huhtikuun vaihtelevat säät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin vaihtelevat: nyt paistaa aurinko ☼ ☼

      Poista