1.3.2012

Helenen lumoissa



Harvoin enää postilaatikosta ilmaantuu kirje, kuten joskus ennen sähköpostien aikaa.  Miten  iloiseksi tulinkaan sitten eilen, kun siellä oli  kirje, sekä myös kirja, joka on täynnä kirjeitä, eli  Helene Schjerfbeckin ja Maria Wiikin kirjeenvaihdosta kertova teos.  Helene on minun, kuten varmaan monen muunkin suosikkitaidemaalari. Olisipa vain itse tiennyt aikanaan, miten hänen töitään nyt arvostetaan.



Kuinka maltan odottaa, että saan hiljentyä tämän kirjan ääreen lukemaan  ja ihailemaan sen kaunista kuvitusta. Olen lukenut Rakel Liehun Helenen ja Riitta Konttisen Oman tien,
mutta tässä kirjassa tulee varmaan esille vielä uusia asioita näistä kahdesta taiteilijasta.

**********
Pitkästä aikaa jatkoin  aikaisemmin  aloittamaani Book Hunter-projektia. Suurin osa kirjoista on jo viety tietokantaan, ehkä siitä puuttuu muutama sata kirjaa (miehen enimmäkseen) ja myös lasten- ja nuortenkirjat, joita on ollut siellä täällä hyllyissä ja komeroissa. Niitä olen  nyt vienyt tuonne tilastoihin ja jälleen sama juttu kuin ennenkin, välillä on pysähdyttävä lukemaan esille tullutta kirjaa, joka tuntuu  niin mielenkiintoiselta........


kuten esimerkiksi nämä aikoinaan kirjaston poistomyynnistä pilkkahinnalla ostetut Topeliuksen satukirjat.

12 kommenttia:

  1. Varmasti ihana kirja. Onko se juuri julkaistu vai vanhempi?

    Minukin pitäsis tehdä jonkinlainen oman kirjahyllytilanteen kartoitus ja nyt sain uutta inspiraatiota tuosta sinun projektistasi.

    VastaaPoista
  2. Helene on kyllä yksi minunkin suosikkeja ja katselin taas kirjoja Akateemisessa ja Ateneumin shopissa. Nuo topeliukset on niin söpöjä, että eihän niitä oikeastaan saisi "piilottaa" lainkaan kirjahyllyyn vaan pistää näytille jonnekin.

    VastaaPoista
  3. Jaana: Tämä ruotsinkielinen ilmestyi helmikuun alussa, joten se on uunituore. Suomenkielinen Silti minä maalaan taisi ilmestyä hiukan aikaisemmin.

    Tuosta kartoituksesta on ollut hyötyä nyt jo monta kertaa. En kadu, että ryhdyin tuohon melko suureen työhön.

    Allu: Tämä kirja on iso ja painava, olisi vienyt liikaa tilaa matkalaukussasi.
    Eikö vaan, nuo Lukemisia lapsille-kirjat ovat pieniä taideteoksia. Jotkut niistä ovat Martta Wendelinin kuvittamia.

    VastaaPoista
  4. Hei, miksi täällä ei ole enää mahdollisuutta sanoa, että haluaa kommentit sähköpostiin???? Olen samaa huomannut muuallakin mutta ei kaikkialla. Mistähän se johtuu?

    VastaaPoista
  5. Allu: En tiedä, minulle tulee kyllä kommenteista tieto sähköpostiini. Miksi koko ajan tehdään muutoksia, jotka eivät oikeastaan paranna bloggaamista, vaan päinvastoin:(

    VastaaPoista
  6. Sinulla on mukavat ajat edessäsi, kun pääset tuon kirjan lukemisiin käsiksi. Minulla on tuo kuvaprojektini käsillä, mikä ei millään muodoin tunnu etenevän. Kirjahyllyprojekti jääköön hamaan tulevaisuuteen.

    VastaaPoista
  7. Sira: Älä muuta sano! Välillä tässä olenkin sitä jo selaillut.
    Voi noita projekteja - pitäisikin rajoittaa ne vain yhteen, että valmista tulisi, mutta kun hössötän sitä sun tätä. Minulla kuvat ovat nyt albumissa, mutta ne tekstit!
    Nyt meillä on 6vee kaverina ja hän kyllä keksii tekemistä meille jokaiselle. Aamupäivällä kahlattiin suojalumessa ja leikittiin lumisotaa:-))

    VastaaPoista
  8. Helene Schjerfbeck kuuluu minunkin suosikkeihin, mutta hänen elämäänsä en ole sen paremmin tutustunut. Maalaukset ovat kyllä vangitsevia kaikessa yksinkertaisuudessaan.

    Samaa mieltä Allun kanssa, että näytille noin kivat kirjat kuin nuo Lukemisia lapsille. Wendelinin kuvitukset on aina viehättäviä.

    VastaaPoista
  9. Nuo Topeliukset ovat kyllä mainiot!

    Minäkin pidän Helenestä, mutten tunne häntä erityisen hyvin. Nyt juhlavuonna olisi kai hyvä hetki tutustua. Lempitaiteilijani on Mowa, joka on saanut Schjerfbeckiltä hyvin paljon vaikutteita. Käypä kurkkaamassa hänen sivuaan: http://www.mowa.fi/

    VastaaPoista
  10. Saga: Minua viehättää Helenen kuvissa se pehmeä, häipyvä viiva ja himmeät rauhalliset värit.

    Ihan tosi, eihän noita kauniskantisia kirjoja saisi piilottaa. Jospa tekisinkin niistä kollaasin lasin taakse laatikkoon.

    Karoliina: Kävin tuolla Mowan sivuilla (oikeastaan jo toisen kerran, koska näin tuon linkkisi joskus aikaisemmin). Hämmästyin todella, sillä värimaailma on aivan sama kuin Helenellä, mutta tyyli jotenkin modernimpi. Pehmeyttä tuo varmaan se, että hän maalaa sormillaan. Mowan keramiikkaa yritin etsiä, mutta en löytänyt. Sekin kiinnostaisi.

    VastaaPoista
  11. Albumi projektini jatkuu. Mutta: tuli tässä kesken kaikeen mieleeni, että teillä juhlitaan syntymäpäiviä. Joten R:lle paljon paljon onnea meiltä molemmilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoo R. Kakut on nyt syöty ja vieraat matkalla koteihinsa.

      Poista