14.10.2011

Pienen pojan filosofiaa / En liten pojke filosoferar

Meillä on suuri osa miehen suvun valokuvista irrallaan laatikoissa. Onneksi on moniin kirjoitettu  taakse tiedot, mutta paljon siellä on vielä "tuntemattomia", ainakin meidän jälkipolvelle. Kuvia katsellessani tuli vastaan tämä mietteliäs pikkupoika, joka toi mieleeni runon lapsuuden ajan "säännöistä". Oletan, että niitä tämä pikku R tässä kertailee mielessään tultuaan maaseudun rauhaan, pois kaupungin leikeistä.


Ei saanut astua laattojen saumoille, piti sylkeä kissojen perään,
ei saanut mennä tikkaiden alitse, portaat piti harpata
kaksi kerrallaan kunnes keuhkot läähättivät pääsyä
vapaaehtoisesta piinasta.
Keittiön pöytäliinan kuvioitus oli vaativa.
Aina oli sääntöjä. poikkeukset olivat kuin pääskyt kesällä,
harvinaiset kiirivät kirkaisut, jotka taas katosivat,
ja piha oli sunnuntaivaiti.
Säännöt tekivät olemassaolon salaperäisemmäksi kuin se oli.
Ja ajatukset suihkivat ääneti kuin sukkula
kudosta niin vinoa, vinoa
tai värillistä, aivan ihanaa.

Tuossa runossa on Bo Carpelan  osannut hienosti kuvata lapsuuden ajan tunnelmia. Juuri tuollaistahan se aika oli, itsekeksittyjä sääntöjä täynnä  ja voi miten jännittäväksi  ja hauskaksi ne  elämän tekivätkään. Runo löytyy teoksesta Gården/Piha. 

EDIT: Nyt kun tarkemmin ajattelen, huomaan, että ei tuo pikkupoika noin voinut filosofeerata,  koska tuossa iässä hän ei osannut montaakaan sanaa suomea.  Näinhän sen pitää olla :

Det gällde att inte stiga på skarvar, att spotta efter kattor,
inte gå under stegar, ta två trappsteg i taget
tills lungorna flämtade efter befrielse från en självvald plåga.
Köksbordduken hade sitt krävande mönster.
Det fanns alltid regler. Undantagen var som sommarens svalor,
sällsynta ilande skrik som åter var borta
och gården söndagstyst.
Reglerna fanns för att göra tillvaron hemlighetsfullare
än vad den var.
Och tankarna gick tyst som en skyttel
och vävde de snedaste vävar
eller i färg helt underbara.


Suomenkielinen teksti on Tuomas Anhavan hienoa käännöstyötä ja kirjassa on kaunis Hannu Tainan kuvitus.

10 kommenttia:

  1. Täältä löytyisi vähän samantyylistä kuvaa, erona vaan, että pojalla on jalassa nahkahousut.☺

    VastaaPoista
  2. Allu: Olivatkohan säännötkin samat?

    VastaaPoista
  3. Ihana runo, lasten sääntöjä täynnä oleva elämä. Hmmm...joskus kyllä vielä tässäkin iässä "noudatetaan" noita sääntöjä, esim. tuo, ettei saa astua laattojen saumoille. Entäs sitten keittiön pöytäliinakuviot? Todella vaativia.

    VastaaPoista
  4. Onpa kaikin puolin tutun näköinen tuo R. Istuu siinä mukavasti kivellä mietiskelemässä.

    Tätä mieltä on
    J

    VastaaPoista
  5. Minkälaiset säännöt me aikuiset kivellä istuskelijat voisimme kirjoittaa ja mitkä joutaisivat mennä?

    VastaaPoista
  6. Sira: Mustan kissan nähdessäni sylkäisen olan yli AINA! Tuon portaissa juoksemisen olin ihan unohtanut, mutta noin sekin oli, harpattiin monta askelta kerrallaan ja vaikka hissiä olisi voinut käyttää, ei ollut aikaa sitä odottaa:)

    J: Mietiskelee, mutta ei vielä joogaa;-)

    Maarit: On niitä poisheitettäväksi kelpaavia sääntöjä varmaan paljon. Tuo onkin miettimisen arvoinen asia, johon voisinkin palata myöhemmin.

    VastaaPoista
  7. Taitaa olla henkselitkin pojalla, jos oikein näen. Yksi mukavimmista lasten säännöistä on se, jossa ei saa astua paljaalle lattialle. Peppi Pitkätossun innolla lähden siihen vieläkin mukaan :D

    Hyvän, ajatuksia herättävän kysymyksen heitti Maarit.

    VastaaPoista
  8. Saga: Nykyajan lapsilla ei henkseleitä näy, mutta housutkin sitten usein roikkuvat ihan missä sattuu. Näyttivät olevan melkein kainalossa R:n housut:)
    Oi tuollainen sääntö oli meilläkin. Pitäiskö kokeilla taas!

    Kyllä vaan, mieti sinäkin tuota Maaritin kysymystä, katsotaan, mihin päädytään.

    VastaaPoista
  9. Och tankarna gick tyst som en skyttel...
    Tuo kuva tuossa alhaalla panee niin pienen kuin isonkin mielikuvituksen liikeelle. Tuli mieleen jokin italialainen pikkukaupunki.
    Mustia kissoja nähtäessä syljen minäkin edelleen, ainakin hiljaa itsekseen.

    VastaaPoista
  10. Sira: Mielikuvitus lentää kyllä, kun tuotakin kuvaa katsoo. Taitaa siinä jotain eteläeurooppalaistakin olla, mutta minä näen siinä tyypillisen kaupunkilaispihan menneiltä vuosikymmeniltä, porttiholveineen, pyykkinaruineen, hevosineen.
    "Ainakin hiljaa itsekseen" minäkin sylkäisen:))

    VastaaPoista