25.10.2011

Muodissa mukana?


Uusi muotivirtausko? Kiireettömyys. Hidastaminen. Minun on helppo mennä tuohon trendiin mukaan, koska työelämä on jo takana ja saan oikeastaan ajatella vain itseäni (toki myös läheisiäni). Vaikka  onhan minua oikeastaan aina ärsyttänyt jonkinlainen kiireen ihannointi, kiireellä ylpeily ja tehokkuuden palvonta. Jo lapsilla on nykypäivänä tiivis päiväohjelma ja  on hienoa olla ”kiireinen eläkeläinen”.  Totta on, että eläkeläisen aika kuluu nopeasti, ei ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisi, kun vihdoinkin on vapaa-aikaa, mutta taitaa siihen olla syynä tahdin hidastuminen  vähitellen muutenkin.  ”Olet tärkeä ja arvokas, mutta se ei ole seurausta kiireestäsi” on toteamus, jonka olen joskus kirjoittanut muistiin.


Kun itse olin lapsi ja vielä kun omat lapseni elivät lapsuuttaan, ei ollut samanlaista kiirettä minnekään kuin nyt, tai olihan toki – jatkamaan leikkiä siitä, mihin se oli viimeksi jäänyt.  Minkälainen on nykypäivän pienen lapsen elämä? Aivan kuten aikuisen -  on harrastettava sitä sun tätä, koulu- tai jo päiväkotipäivän jälkeen on riennettävä nopeasti erilaisiin äidin ja isän mielestä kehittäviin harrastuksiin. Kuitenkin hitaampi päivärytmi olisi lapsille vielä tärkeämpi kuin aikuiselle. Lapsen kehitykselle tekee vain hyvää olla välillä hetken hiljaa omiin leikkeihinsä keskittyen. Milloin lapsi ehtii tutustua omaan itseensä, jos aina on kiire ja aina on toimittava peli- ja muiden sääntöjen mukaisesti. Ehtiikö lapsi enää elää lapsuutta?
 

”Nosta jalka kaasulta: perhonen ylittää tien” on suosikkirunojani, kiitos Eeva Kilven.


Reseptivihostanikin löydän kiireettömyyteen liittyvää asiaa.  Muistaakseni aikoinaan Hesarista leikkaamassani ohjeessa  kerrotaan, että Slow food –liike arvostaa hitautta, lepoa ja vieraanvaraisuutta, varjelee traditioita ja omaperäistä tuotantoa.  Hienoja asioita  minunkin mielestäni. 

Lisää vettä myllyyn: meidän pitäisi lähipäivinä lähteä kesäpaikkaamme, Suomen ainoan Cittaslow-kaupungin (Slow City) kupeeseen. Siellä tahtimme on aina automaattisesti hidastunut, jo ennen tuollaisia nimityksiä :) ,vaikka töitä siellä aina löytyy, taitavat ne olla rentouttavia sellaisia.

Kuitenkin, kun nyt joka puolella tulee vastaan neuvoja, saarnataan, kuten nyt minäkin,  on tuo hidastamisen muoti-ilmiöksi tekeminen alkanut ärsyttää . Nyt suoritetaan hidastamista oikein olan takaa, kiireettömyydestä on tullut kunnon kansalaisen hyve. Kohtuus kaikessa! En aio muuttaa TO DO-listojani NOT TO Do –listoiksi, mutta en aio myöskään ryhtyä harrastamaan 20 minuutin speed-joogaa. Aion edelleenkin olla välillä stressaantunut ja kiireinen, välillä taas otan  iisimmin. 
Olen jo aikaisemmin aikonut tarttua tähän aiheeseen, mutta tein sen vasta nyt luettuani Meijerielämän Lumikon hienoja (jälleen) mielipiteitä.


Vielä lopuksi menneisyyden rauhaa huokuva runo, Bo Carpelanilta, totta kai.

Päivällisen jälkeen oli aivan äänetöntä tunnin.
Oli kuin hämärä huoneessa olisi tihentynyt.
Isä varjosti kädellä kasvojaan kun nukkui.
Esineet vanhenivat.

Äänet pihalla kajahtelivat verkkaan kuin lumi.
Äiti ompeli alasluisuneitten silmälasien lävitse.
Kirjan yli näin ne läheltä niin kuin hiljaisuus tuo lähelle.
Pöytälamppu loisti vaimeasti.

Täsmälleen tunnin kuluttua isä nousi ylös.
Elämä virtasi takaisin huoneeseen ja ääniin.
Kun he puhelivat, olin taasen yksin.
Kaikki oli valoisaa kuin pimeän tauottua.

8 kommenttia:

  1. Isät ne nokosia ottavat, äidit sen sijaan vähemmän. Tämän koin minäkin. Isäni otti päivällisen jälkeen tunnin nokoset, äitini tiskasi, ompeli tai teki muita hommiaan. Hiljaisuuden kuitenkin koin usein noina nokostunteina.
    Ja myös sen olen monta kertaa todennut, että eläkeläisillä ne kiireet vasta alkavatkin. Ilmeisesti kysymyksessä on todellakin liikkeitten hidastuminen. Pieni stressi silloin tällöin on kuitenkin paikallaan.

    VastaaPoista
  2. Myyn yhden ään Carpelanin runoon sanoo nimimerkki Pilkunviilaaja.
    Onko tuo hidastaminen uusi sana vai oliko sitä jo viime vuosituhannella? Taitaa olla samaa kuin denglishin downshifting, hyvä teema tosiaan. Moni kuitenkin saa jotain tärkeää siitä kiireestä, esimerkiksi sellaiset korkeat pomot. Pari päivää sitten oli radiossa hyvä lähetys myöhästymisestä ja
    Kniggen (saksalainen käyttäytymisopas)
    edustaja sanoi, että myöhästyminen on jonkinlainen statussymbooli firmojen johtajille ja se on ihan totta, minunkin työpaikat korkeimmat pomot eivät koskaan tulleet palaveriin ajoissa, aina myöhässä, kun on hienoa, että on niin kiireinen, ettei ehdi olla täsmällinen, mikä on todella epäkohteliasta.

    VastaaPoista
  3. Sira: Ja traditio jatkuu, ainakin noiden nokosten suhteen. Tuolta kuuluu juuri rauhallinen, tasainen hengitys:)
    Eläkeläisenä on varmaan enemmän aikaa harrastaa ja tehdä kaikenlaista, kun on sitä vapaa-aikaa, mutta en pidä siitä, että tässäkin on kiireellisyydestä tehty hyve. Milloin sitä sitten ehtii nauttia kiireettömyydestä, hiljaisuudesta, mennä nukkumaan kun nukuttaa, herätä silloin kun huvittaa? Sittenkö kun on liian myöhäistä!

    Allu: Ää on ostettu! Kiitos! Pistipä pahasti silmään, kun sen nyt näin:)
    Ajat ovat muuttuneet siitä kun Suomessa asuit. Ei silloin hidastamis-sanaa tarvittukaan, kun emme vielä poteneet speedaholic-sairautta = riippuvuutta nopeuden kulttuurista.
    Voi tuo myöhästely!! Minulla oli työkaveri, joka tuli aivan säännöllisesti kokouksiin ja vastaaviin reilusti myöhästyneenä. Huh huh. Jälkeenpäin aina samat selittelyt, kun ei ehtinyt ajoissa siksi ja siksi. Piti itseään erittäin tärkeänä henkilönä, vaikka oli itse asiassa erittäin epäkohtelias:(

    VastaaPoista
  4. Clarissa, kiitos runosta, rakastuin siihen (ja kopioin sen nyt arkistoihini)!

    Monesta muustakin olen samaa mieltä. Tosin olen joutunut perumaan aiempia puheitani lasten harrastuksista, kun tytär, pian viisi vuotta täyttävänä, tuntuu oikeasti haluavan harrastaa vielä päiväkodin päälle. Hänellä on kaksi harrastusta nyt, omasta toiveestaan ja - ihme kyllä - aloittamisen jälkeenkin jatkuneesta halustaan.

    Hyvä on jokaisen perheen elää omilla, mukavilla ehdoillaan lukematta sen kummemmista muotisuuntauksista.

    VastaaPoista
  5. Karoliina: Aikamoisia aarteita nuo C:nrunot ovat!
    Yksi tai kaksi mieluista harrastusta on vain hyvä asia minusta, mutta kun tiedän sellaisia lapsia, joilla on joka päivälle oma menonsa ja sitten vielä mahdolliset matkat päälle, niin se kyllä hirvittää. Eräskin ekaluokkalainen jalkapalloilijatyttö sanoi hiukan surullisena: voi kun saisi olla kotona jonakin viikonloppuna. Mihin ollaan menossa!
    Se on kyllä niin totta, että lasten kasvaessa saa perua yhden jos toisenkin periaatteen. Jokainen etsiköön sen itsellensä parhaan tavan elää ja olla, kunhan muistaa ottaa huomioon lapsen edut.

    VastaaPoista
  6. Olet oikeassa, Clarissa. Sitä pitää osata myös pysähtyä ja nauttia siitä, että voi vain istua ja kuunnella hiljaisuutta. Tai mennä levolle silloin kun väsyttää, istua ja kuunnella linnunlaulua, lukea hyvää kirjallisuutta jne.

    VastaaPoista
  7. Upea ja syvällinen postaus. Kiitos Clarissa.

    Jos kiireisen lapsuuden jälkeen on kiireinen työelämä ja sitten kiireinen eläkeläisaika, niin milloin ennättää ottaa rennosti ja tarkastella elämän pienimpiä asioita.

    Jäin eläkkeelle syyskuun alussa ja totean vain, että hyvin menee. Tietoisesti en aloittanut mitään aikatauluun sidottuja menemisiä. En vielä. Tiedän monia eläkeläisiä, joilla tuntuu olevan menoa joka päivälle ja pikkujoulujakin joka sormelle.

    Niitä näitä teen, suunnittelen tapaavani useammin ystäväperheitä ja myöskin lastenlapsia. Ensiksi olemme toteuttamassa unelmia. Unelmia, jotka vievät meidät kaukaisiin maihin.

    Bo Carpelanin runo huokuu rauhaa, niin myös hänen kirjansa. Hiljattain luin Carpelanin kirjan Lehtiä syksyn arkistosta. Hyvä lukukokemus.

    VastaaPoista
  8. Marjatta: Hauska tavata sinua täälläkin, oletan sinun olevan tuttu sieltä Allun kommenteista:-)

    Kun jäin eläkkeelle, jätin tahallani jopa monivuotisen keramiikkakurssi-iltanikin pois, vain siksi, että saisin itse päättää aivan täysin ajankäytöstäni. No, nyt välivuoden jälkeen olen taas mukana.
    On tämä vaan hyvää aikaa, kun on vapaus tehdä mitä haluaa ja jaksaakin, kun ei ole vielä vanhuuden vaivoja.
    Meillä ei ole nyt juuri pitempiä matkasuunnitelmia, mutta unelmiahan voi aina olla, joten katsotaan mikä seuraava kohde tulee olemaan.
    Hyvää matkaa teille sinne kaukomaille!

    Ostin hiljattain juuri tuon mainitsemasi Carpelanin kirjan, se odottaa lukuvuoroaan seuraavaksi.

    VastaaPoista