21.10.2011

Ilahduttavia asioita


1. Postilaitosta ja postinkulkua sitten jaksetaan haukkua, mutta meidän postilaatikko on kai poikkeus. Sen kun avaa, löytyy aina silloin tällöin yllätyksiä, jotka saavat mielen iloiseksi. Sieltä olisi voinut löytyä vastauskirje Berliinistä ja toinenkin samasta kaupungista, jos vain olisin ensin itse kirjoittanut sinne:-)


Kölnistä on tullut kaksikin lähetystä. Tuo mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä filmi Das Leben der Anderen tuli jo jonkin aikaa sitten, mutta tuo paketti, joka ei ole minulle, vaan meidän tytölle ja ilahdutti minuakin, tuli tänään ja nopeasti tulikin. Kusti polki  reippaasti!
Yhtä reipas oli Akateemisen Kirjakaupan verkkokauppa. Erittäin nopeasti ja erittäin edullisesti tuli tilaamamme kirjalähetys, joka sisälsi mm. jo jonkin aikaa haikailemani Bo Carpelanin kirjan Blad ur höstens arkiv (Lehtiä syksyn arkistosta). Uskon, että se on suomenkielelle käännettynä oikein hyvä, mutta mieluummin luen sen kuitenkin alkuperäisellä kielellä.
Marimekon Surrur  tuli myös jo muutamia viikkoja sitten.  Se lupaa "rutkasti ideoita kotiin, päälle puettavaksi ja ihan vaan arjen iloksi" ja  pitää lupauksensa.


2. Ilahduttava on myös tämä väriläiskä ikkunallamme. Se jaksaa kukkia kuukausia, kunnes väsyy, kasvattaa uuden varren ja yllättää aina vaan useammalla kukalla. Saman tekee sen kermanvalkoinen lajitoveri viereisellä ikkunalla. Kiitollisia kasveja nämä orkideat! Vähään tyytyväisiä, kunhan vain pääsevät lämpimään kylpyyn kerran, pari kuussa.

3. Anna Elina ilahdutti minua tällä tunnustuksella. Kiitokset vielä kerran. "Tähän tunnustukseen ei liity mitään itsestä kertomis- ja tunnustamisvaatimuksia, vaan riittää, kunhan laittaa tunnustuksen eteenpäin kymmeneen blogiin", kuuluvat säännöt. Monet tämän ovat jo saaneet ja koska minä en seuraa aktiivisesti niin kovin montaa blogia,  laitan tämän eteenpäin niihin blogeihin, joiden kirjoittajat tietävät minun seuraavan heidän hienoja juttujaan.




6 kommenttia:

  1. Katos vaan, onkos Kölnin Heinzelmännchenit olleet asialla.
    Meillekin tuli postia, mutta ainoastaan laskuja.

    VastaaPoista
  2. Allu: Niin, taisivat ne olla sitten niitä, vilaustakaan kun ei näkynyt.
    Tulihan teidän postilatikkoon hiljattain lentoliput "Kuningasten maahan" Rajasthaniin, vaikka nyt sitten välillä laskuja tulisikin!

    Älä unohda tunnustusta tuosta kohdasta 3!

    VastaaPoista
  3. mekin saatiin tällä viikolla IHANAA postia: yllätys 1500 dollarin shekki! valtio päätti antaa vammaisten hoitajille bonuksen. mahtava yllätys. :)

    VastaaPoista
  4. sansku: Hieno asia, kannustaa varmaan jaksamaan hankalimpinakin päivinä.

    VastaaPoista
  5. Oi kiitos! Siinäpä oli hieno yllätys.

    Ja sinulle Kustaa toi noin kivaa postia. Toisipa minullekin. Useimmiten sieltä löytyy korkeintaa laskuja. Tosin täytyy myöntää, että joskus niiden joukosta löytää myös iloisia uutisia. Ja joskus myös suru-uutisia, niinkuin toissapäivänä meille.

    VastaaPoista
  6. Sira: Ole hyvä vaan!
    Voi kunpa noilta surullisilta uutisilta saisi säästyä kokonaan. Mahdotontahan se on kuitenkin, surut ja ilot kun kuuluvat elämään.

    VastaaPoista