2.6.2011

On mukavaa olla tekemättä mitään ja sen jälkeen levätä!

Siinähän olisi hieno motto tälle ja eiliselle päivälle. Käänsin kalenterissani sivua ja sieltä tuo löytyi osoittamaan kesäkuun alkavaksi.
Kesäpaikassamme, siellä meidän paratiisissa vierähti pari päivää ja olisimme viihtyneet pitempäänkin, mutta lähdimme pakoon ukkoskuuroja.

Matkan varrella silmäilemme aina tätä järveä vähän kuin omistajan ilmein ja elein. Emme me sitä omista, mutta kun sen nimi sattuu olemaan yhdistelmä sukunimistämme, niin jonkinlaista "sukulaisuutta" me tunnemme pikku järveä kohtaan.

No niin!! Nyt kukkii tuomi täällä meilläkin. Kauan olen jo ihmetellyt, kun joka toisessa blogissa on kukkivien tuomien ja syreenien kuvia emmekä me nyt niin kovin pohjoisessa asu. Ollaan vain muuten matti myöhäisiä.

Tervapääskyjen kirskunta otti meidät vastaan, kesän merkki sekin ja puutarhapöydällä leppäkertut nauttivat ja ottivat aurinkoa ennen työhön ryhtymistään. Reippaasti  pitivätkin sitten tuulessa pöytäliinan paikoillaan , kun istahdimme eväitä nauttimaan.

Muitakin pikkueläimiä näkyi. Tämä amigurumi-kynänvarsisammakko pääsee huomenna oikealle omistajalleen ja  taitaakin olla kiva kaveri 5- vuotiaalle, joka on nyt niin kiinnostunut kirjoittamisesta. Mitenkä samakko tehdään?
Ohje löytyy tuosta lehdestä. Helppo tehdä, kunhan vain ensin oppii salaisuuden, kuinka tehdään taikarengas [linkki].

Tuo otsikon  sanoma olisi voinut olla sopiva kuvaamaan näitä kesämökkipäiviä, JOS

ei suuri osa koko ajasta olisi mennyt tähän! Meillä molemmilla riitti ahertamista, toinen juoksi ruohonleikkurin perässä, toinen pärräsi trimmerilla, ruohosaksillakin oli käyttöä. Jos nyt joku luulee, että  kesäpaikan pihamme on kuin golfkenttä,  erehtyy hän suuresti. Suurin osa on edelleen kauniissa luonnontilassa. (Terveisiä Susadimille, jos hän tätä lukee:))





5 kommenttia:

  1. Onpas kauniita voikukkia ;)

    Hauskan näköinen sammakko, mutta koska ihan vielä en ole kesälomalla, niin jaksan miettiä mitenkä onnistuu oikeanlainen kynäote?

    VastaaPoista
  2. Pienilmasto on ihmeellinen! Jossain muualla tuomet ovat ehkä jo kukkineet, ainakin täällä pääkaupunkiseudun laitamilla, mutta meidän vastapäisessä metsästämme tuomi vasta aloittelee. Samoin naapurin pihalla sireenit ovat kukkineet jo viikkokausia, mutta meillä kukkakausi on nyt.

    VastaaPoista
  3. Susadim: Otin kuvan juuri sinua varten;)
    Ihan totta! Tuo kynäote-asia on kyllä mielenkiintoinen, mutta hankala. Vaikka käsi väsyy ja kramppaa väärästä tyylistä, on monilla vaikea luopua aiemmin oppimastaan. Jos koulussa ja esikoulussa opetellaan sitä oikeaa ja kotona jatketaan vanhaan tyyliin niin ymmärtäähän sitten vaikeudenkin. Kärsivällisyyttä:)!

    Katja: On todellakin ihmeellinen. Tuo kesäpaikkamme on rannikolla, joten sekin vaikuttaa asiaan. Täällä kotipihalla kukkivat omenapuut ja syreenit, joten edellä olemme, vaikka kesäpaikka on etelämpänä.

    VastaaPoista
  4. Moi, tulin vain hakemaan sen Mariannen müsli -reseptin täältä kun en jaksanut kaivaa sitä esiin kaapista.

    T. J

    VastaaPoista
  5. J: Ai jaa, se oli sen. Juu täällähän kaikki on hyvässä tallessa:))

    VastaaPoista