24.6.2011

Blogeista löytyy

Ilta meni leipoessa oman osuuteni juhannustarjoiluista. Kun raparperi vielä on hyvää, tein tällaisia helppoja/herkullisia raparperimuffinsseja.

Raparperit kiehautetaan pannulla voissa ja sokerissa. Sekoitetaan taikinaan, johon tarvitaan
100 g voita sulatettuna
2 dl maitoa
sitruunan kuori (miel. luomu)
vatkataan 2 munaa
1,5 dl sokeria
1 tl vanil. sokeria
lisätään 4 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
Muffinssivuoat täytetään taikinalla 3/4 ja päälle ripotellaan murotaikina, johon tarvitaan 
75 g kylmää voita
2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria

Baka baka liten kaka-blogissa on muitakin kivoja ohjeita, tämä oli yksi niistä.


Parmesaanikeksien ohjeen löysin Koto-livingin sivuilta. Siellä kannattaa käydä aina välillä vilkaisemassa, mitä uutta ja mielenkiintoista voisi taas löytyä. Näiden suussa sulavien keksien ohje löytyy alunperin Helene Johanssonin Leipä-kirjasta.

Saa nähdä, mitä muut juhannusvieraat tuovat mukanaan, sillä jonkinlaista juhannusta aiomme viettää siitäkin huolimatta että aattoa edeltävä päivä oli tämän näköinen!

Tuntui kuin sade olisi tullut katon läpi. Onneksi ei kuitenkaan ollut samanlaista myrskyä kuin etelämpänä, tämäkin jo riitti.

Aurinkoista juhannusmieltä kaikille!

4 kommenttia:

  1. sauerland lässt grüßen

    VastaaPoista
  2. Eipä tullut mieleenkään, että raparperejakin voisi laittaa muffinsseihin. Vadelmaa, mustikkaa, pätkiksiä ja geishaa olen kyllä käyttänyt.

    Noita parmesaanipikkuleipiä voisin kokeilla käyttäen vehnäjauhojen tilalla mantelijauhoja.

    Oikein riemullista juhannusta teidän poppoolle! (täällä näytti aivan samalta eilen, eikä nytkään paljon paremmalta...)

    VastaaPoista
  3. Allu: Moi! Ja siellä sitä viihdytään!

    Saga: En ollut minäkään sitä hoksannut ennen kuin törmäsin kerran siihen tuossa blogissa, jonne tyttö tais antaa vinkin.
    Mantelijauhe on minustakin sopiva korvike, antaa vielä hyvän maun.
    Sama täällä sään suhteen, toistaiseksi, mutta ei se mitään. Pidetään juhannusmieli vaan aurinkoisena!

    VastaaPoista
  4. Das sind traumhaft schöne Rezepte, zum Anknabbern :-))

    Auch bei uns ist leider die Regenzeit ausgebrochen, meine Sonnenblume sieht ganz traurig aus und vieles ist von den Schnecken aufgefressen!

    Von Westen her soll es schön werden, sagen sie uns schon seit Tagen.

    LG

    VastaaPoista