9.5.2011

Kyllä kelpaa

Kesää odotellessa on inspiroivaa kierrellä puutarhamyymälöissä . Tällä kertaa pääsi Pohjolan Tytär-alppiruusu muuttamaan meille, ja muutama purkki laventelia odottaa maahan istuttamista. Ei ruusupenkkiä ilman parasta ystäväänsä laventelia! 

Vielä antoisampaa on pakata kori ja lähteä pois  tekemättömien töiden luota tänne kesäpaikan rauhaan. Nyt vielä sai todella vain nauttia, tehdä sitä mitä huvitti, kun ei ruohokaan onneksi ollut kasvanut. Sitä leikatessa meneekin aina liikaa aikaa, kun emme halua asua viidakossakaan.  Luonnolla  on kyllä mahtava  voima!

Mutta miten vapauttavaa onkaan, kun täällä ei ole enää kukkapenkkejä, vain villejä lupiineja, sinivuokkoja ja yksi valkovuokko:) - ei kasvimaita, vain pari marjapensasta ja omenapuuta. Kukissa ja kasvimaissa riittää töitä sitten kotipuutarhassa. Täällä elämme kuten he, jotka tämän paikan aikoinaan perustivat, yksinkertaisesti ja vanhanaikaisesti. Vesi pitää hakea kaivosta (kunhan se on taas putsattu), ruoka keitetään yleensä puuhellalla, jääkaappia ei täällä varmaankaan ole kauaa ennen meitä ollut. Tuohon vanhaan ulkorakennukseen voisi perustaa vaikka mitä. Keramiikkapajan esimerkiksi, kun lehmät ja hevoset  ja kanat ja kukko ovat sen kauan sitten tyhjilleen jättaneet. Taitaa olla jo aivan toiveajattelua tuollainen, onhan tämä ollut kesäasuntomme jo monta vuosikymmentä. Rojupajaksihan tuota voisi kutsua, sinne kun on helppo viedä turhat arvottomat tavarat.
Nyt on ollut reilut 20 astetta lämmintä jo useamman kerran, mitta aina vain tuolla seinustalla on hiukan lunta, ihme!

Paluumatkan teimme vanhan rakkaan kotikaupunkini kautta. Kadut olivat hiljentyneet vain illaksi, vanhat rautatiemakasiinit sen sijaan iäksi. Pian nuokin kai revitään alas.
Tällä paikalla sesoin pikkutyttönä ihmettelemässä Armi Kuuselaa ja Giliä, jotka  näyttäytyivät ihailevalle kansalle, kun  heitä kierrätettiin junanvaunussa ympäri maata, mutta se onkin sitten jo aivan eri juttu.

6 kommenttia:

  1. On jotenkin sellainen muistikuva, että Armi ja Gil menivät junalla ja myöskin minun kotipaikkakuntani asemalla heitä kai näki. Ettei vaan olisi isä ollut ottamassa jotain lehtikuvaa heistä.

    VastaaPoista
  2. Nyt tuumasta toimeen ja teet sinne ulkorakennukseen sen keramiikkapajan. Ja sitten vaan vuosittainen kesänäyttely pystyyn. Neuvot tarjosi joku, joka haaveilee samasta :)

    VastaaPoista
  3. Allu: Kyllä he varmaan joka asemalla pysähtyivät.
    Isäsi otti ensin kuvat ja sitten saivat jatkaa matkaa tänne päin:)

    Susa: Ideoita minulla kyllä olisi, joten nyt saat vain jäädä odottamaan kutsua vernisageen:))

    VastaaPoista
  4. Armista muistan vain lehdissä olleet perhekuvat. Ja äiti taisi sanoa useinkin, ettei toista yhtä kaunista ole.

    VastaaPoista
  5. Armi ja Gil...nehän olivat kuin Suomen kuninkaalliset aikoinaan. Muistan kun pikkutyttönä hypimme ladon heiniin orrelta ja huusimme kilpaa; "Armi Kuusela-Hilario sukeltaa....!"

    VastaaPoista
  6. kato nyt tätäkin: Minäkin muistan ne perhekuvat lehdissä. Taisi Armi olla sen ajan julkkis.

    Sira: Ai, tuota leikkiä olisi kaupungissa ollut vaikea leikkiä:) Eipä sitten levinnytkään sinne. Uimarantaversionhan siitä olisi voinut kyllä tehdä.

    VastaaPoista