11.5.2011

Kauppalappu ja vähän muutakin

Meillä on Mr. Clarissan kanssa sellainen työnjako, että hän tekee useimmiten päivittäiset ruokaostokset täällä lähimarketissa ja minä teen ruoan. Minä kirjoitan kauppalapun ja jos suurpiirteisiä ollaan, niin tämä systeemi pelaa, mutta jos ollaan pikkumaisia kun kassista löytyy jotakin ihan väärää,  saa hän kuulla kunniansa lukutaidottomuudesta ja ties mistä.
Nyt olin kuitenkin suurpiirteinen kun löysin linssipaketin sijasta paketin valkoisia papuja. Onneksi miehelle kelpaa  ihan kaikki mitä laitan ruoaksi ja seuraavana päivänä hän saikin papupestoa ostamistaan pavuista. Kannatti kokeilla!


PARAS PAPUPESTO
Liuota 2 dl valkoisia papuja yön yli. Vaihda vesi uuteen ja keitä papuja miedossa lämmössä noin tunnin ajan pehmeiksi. Huuhtele kylmällä vedellä.
Kaada pavut monitoimikoneeseen ja lisää joukkoon 1 dl parmesanraastetta, 2 valkosipulinkynttä, 2 ruukkua basilikaa, 2 kourallista tuoretta pinaattia (korvasin pakastetulla viherkaalimurskalla),  noin 1 dl oliiviöljyä, vähän suolaa ja pippuria sekä 1 sitruunan mehu ja hienonna muutaman minuutin ajan.

Ja sitten vähän muuta, eli nyt on tämäkin työ tehty:

 Odotellaan nyt rauhassa näiden kuivumista, ennen kuin istahdetaan nauttimaan iltapäiväkahveja puutarhan auringossa.

8 kommenttia:

  1. Ihan kuin uudet pihakalusteet! Minä inhoan ruokaostosten tekemistä aikas paljon. Mies hakee lauantaisin suurimman osan ja minä haen loput kävellen lähikaupasta. Pitäisi kai kokeilla kotiinkuljetusta...

    VastaaPoista
  2. kato nyt tätäkin: Minäkin inhoan ja kun mies menee mielellään, on tämä meidän ratkaisu hyvä. Onpa paljon kehittynytkin listan lukemisessa, kun on tullut enemmän rutiinia.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa herkulliselta tuo papupesto, ei olekaan ennen tullut vastaan. Pistin muistiin. Meillä on kyllä aina valkoisia papuja, mutta usein purkista, kun olen laiska liottamaan tai siis unohdan panna illalla likoon.
    Kun olet nyt maalannut nuo mööpelit, niin mitenkäs olis avuliaisuuden kanssa: meillä olisi paljon hommia, kun en voi oikein käsien takia tehdä mitään. Samalla voisit tehdä sitä papupestoakin.

    VastaaPoista
  4. Kyllä minä auttamaan tulisin, mutku.....mitähän verukkeita nyt keksisin?
    Useimmiten ryhdyn tuollaisiin maalaushommiin ja vastaaviin vain silloin kun on inspiraatio ja kun tuo matka on niin pitkä, ehtii inspiraatio jo mennä ohi.
    Jos olisin lähempänä, ei olisi mitään mutkuja, auttaisin mielelläni:)

    VastaaPoista
  5. Noissa pihakalusteissa voi sitten kohta nautiskella kahvia.
    Meillä toimii ostosten kanssa sama systeemi, mutta minun täytyy käydä erkoiset asiat ostamassa. Niistä mies kieltäytyy. Asiat täytyy olla selviä ja yksinkertaisia.

    VastaaPoista
  6. Sira: Niin se on täälläkin, heti tulee murahduksia, jos on vähän normaalista poikkeavaa listalla. Yritänkin ostaa sellaiset ei-tavalliset viikonloppuostosten yhteydessä prismasta yms. paikoista.

    VastaaPoista
  7. Kiitos reseptistä! Meillä tarvitaan aina uusia proteiini-ideoita perheen kasvissyöjille ja pesto on kaikkien herkkua!

    VastaaPoista
  8. Maarit: Onhan minulla kasvisruokakeittokirjoja, mutta nykyään löytyvät useimmat vinkit netistä. Ehkä löydät blogistani muitakin sopivia ohjeita, silloin tällöin laitan niitä tänne muistiin.

    VastaaPoista