5.4.2011

Kuukausihaasteessa on vuorossa jo huhtikuu!

Jatkan tälläkin kerralla  tätä haastetta selailemalla CD-levyjäni.  Viime kuussa oli klassista, nyt on vuorossa Bob Dylanin tekemä ja esittämä musiikki, sillä sitäkin löytyy meiltä  aika paljon. Hiukan piti kyllä fuskata, sillä kaksi kirjainta puuttui. Tai en jaksanut mennä alakertaan tarkistamaan LP-levyistä, olisiko sieltä löytynyt sopiva.   HUHTIKUUn alkukirjaimiin pitää siis löytää musiikkia.


House Of The Risin´Sun
Under The Red Sky
Hurricane
Thunder On The Mountain
It Ain't  Me Babe
Knockin' On Heaven's Door
Ugliest Girl In The World
Unbelievable

Ja sitten huhtikuuhun liittyvä kuva:

Masentava näky vielä maanantaina, mutta onneksi täksi päiväksi on luvattu selkeää, valoisaa ja aurinkoista. Siis ei niin paha kuitenkaan.

Musiikkina tuo THUNDER ON THE MOUNTAIN.



EDIT: Istuin ulkona auringossa mukana kamera, kirja, kudin ja kahvimuki.


Kuulin peipposen  laulavan.
Näin kärpäsen ottavan aurinkoa.
Totesin vihreän pääsevän voitolle valkoisesta.
Nautin hienon kirjan tekstistä.



8 kommenttia:

  1. Kiva, tänhän"pinon" voisi tehdä kädetönkin, kirjat kun on liian painavia nosteltavia. Ensi kerralla bitte sitten taas laillinen video, tuossa loukataan taas tekijänoikeuksia, saksalaiset on kovin lainkuuliaisia.

    VastaaPoista
  2. Allu: Kun on niin vaikea tietää, mikä video siellä on laillinen mikä ei. En viitsisi sekaantua youtubin ja Geman riitoihin. Luin mm. tällaisen jutun: YouTube pitää musiikin tekijänoikeusjärjestön Geman vaatimusta 12 eurosentin hyvitysmaksusta klikatulta videolta mahdottomana.
    Uteliaisuuttani kysyn näkyisikö tuo video tämän kautta: http://www.metacafe.com/watch/sy-361585634/bob_dylan_thunder_on_the_mountain_official_music_video/

    VastaaPoista
  3. Huomaan että lumi on jo aikalailla vähentynyt ympäristöstäsi. Kevät näkyy tulevan sinnekin.
    Samaa mieltä Allun kanssa tuosta videosta. Ei auennut täällä. Mutta muuten tuo musiikkipino on kovin tuttua ja kivaa.

    VastaaPoista
  4. Sira: Siis ei auennut tuo toinenkaan linkki, jonka laitoin Allulle?
    Nyt otan kahvit termosmukiin, kirjan kainaloon ja menen ulos aurinkoon. Kudinkin mukaan varmuuden vuoksi.

    VastaaPoista
  5. metacafe aukeaa, min en ymmärrä näitä systeemejä. Joskus joku kappale aukeaa youtubessa ja sama ei.

    VastaaPoista
  6. metacafe... ihan uusi juttu mulle. Netistä löytyy aina jotain uutta, eilenkin löysin sivun, jota kautta voi katsoa esimerkiksi Ylen ohjelmaa, vaikkei täällä ulkomailla näe Ylen Areenalta paljon mitään. No, en ala kuitenkaan katsella (kovin on amerikkalaispitoista ohjelmaa), mutta joskus voisi vilkaista.

    Mukavaa musiikkia!

    VastaaPoista
  7. kato nyt tätäkin: Sattumalta tosiaan löytää netistä kaikenlaista. Eikö näitä ohjelmia näy Saksassa, tässä on pitkä lista, mutta ovatko ne enimmäkseen ajankohtaisohjelmia: http://areena.yle.fi/ohjelmat/naytetaan_ulkomailla/kylla

    VastaaPoista