23.3.2011

Ihan kiva idea

Jos astiakaapissa sattuu olemaan vielä tilaa, kannattaa tehdä tällaisia lautasia, joihin saa aivan sellaisen kuvion kuin itse haluaa. Minulla ei ole tilaa kaapeissa enää, mutta tein kuitenkin, kun näytti täällä annekatan kuvissa niin houkuttelevalta.


Ensin mennään prismaan tai jonnekin ja ostetaan alkuun pari lasilautasta. Kotona on kaikenlaisia papereita, voi myös printata, sillä netistä löytää vaikka mitä. Lehdetkin käyvät. Paperin kiinnittämiseen käytin decoupage liima/lakkaa.


Paperista leikataan hiukan lautasta suurempi pala, joka laitetaan veteen likoon pieneksi hetkeksi . Joustaa sitten märkänä paremmin.


Lautanen käännetään nurin ja pohja sivellään kauttaaltaan liimalla. Se käy parhaiten käsin. Paperi otetaan vedestä ja asetellaan  varovasti päälle. Tasoitellaan ja taputellaan. Laitoin tuota liimalakkaa myös paperin päälle jonkin verran. Annetaan kuivua esim. lasipurkin päällä. Leikataan reunat tasaisiksi, eli ylimääräinen paperi pois.


Seuraavana päivänä lautanen oli käyttövalmis. Tätähän ei tietenkään voi pistää astianpesukoneeseen, mutta hellävaraisesti sen voi pestä, varoen pohjan liiallista kastumista.


Unikkolautanen on aina yhtä tyylikäs. Mustan unikon printtasin netistä. Tässä se ei ole vielä kuivunut aivan kunnolla, mikä näkyy epätasaisista väreistä.

10 kommenttia:

  1. Mutta tuossahan on kiva idea. Niin idea, jos on lasilautasia käytössä. Voisi olla sadepäivän hommia siellä maalla.

    VastaaPoista
  2. Allu: Jep!

    Sira: Lasilautasia aion ostaa lisää, n. 1€ maksoivat ja saahan siinä sitten ideoida oman tyyliset lautaset.

    VastaaPoista
  3. Oi, onpa hienoja! Meillä oli kauan rumia perintölasilautasia, mutta taidettiin laittaa vahinko kiertämään pikkusiskoni talouteen... Tällä konstilla niistä olisi varmaan saanut hienot, joskin ne eivät olleet ihan tasaista lasia, vaan jotain rypyläkuvioista tms.

    Täytyy ihan harkita, jos ostaisi vaikka lasikulhoja tarjoiluastioiksi ja tuunaisi ne näin. Arkikäyttölautasia en viitsi tehdä, kun ollaan niin laiskoja käsintiskaajia.

    VastaaPoista
  4. Ei ole tilaa, mutta kysyn silti minkälaista liimaa tuohon tarvitaan? Voisihan sitä tehdä lautasia vaikka tuliaisleipomuksille.

    VastaaPoista
  5. Karoliina: En tiedä, mutta luulisin että sileälle lasipinnalle onnistuu parhaiten.
    Sama juttu käsintiskaamisen kanssa:(

    Susadim: Sinooperista olen joskus ostanut decoupage liimalakkaa ja sitä nyt käytin. Kuinkahan olisi Erikeeper tässä yhteydessä? Tuleehan siitäkin läpinäkyvää kuivuessaan.

    VastaaPoista
  6. Niissä taisi olla sitä röpelökuviota vain sisäpinnassa. Pitääpä kysyä, vieläkö ovat siskolla tallessa!

    VastaaPoista
  7. Karoliina: No niistä tulisikin jännän näköiset. Voithan aina ehdottaa ideaa siskollesikin, jos hän ei niitä takaisin anna:)

    VastaaPoista
  8. Onkos tämä sitten se Serviettentechnik? Joskus kuullut, mutten ole koskaan sen tarkemmin perehtynyt.

    VastaaPoista
  9. kato nyt tätäkin: Ala-astelaiset täällä tekevät decoupage systeemillä kukkapurkeista äitienpäivälahjoja ja muuta kivaa ja kai tämä nyt sitten on saman tyyppistä eli Serviettentechnik auf Deutsch.

    VastaaPoista