24.2.2011

Hyödyllistä huvia

Kun maalausinto iskee, ei auta muu kuin hakea pensselit ja maalipurkit esille. Aina sitä jotain maalattavaa tästä talosta löytää.


Ensiksi nuo langat. Niille piti saada kauniimpi laatikko kuin tuo muovinen. Autotallissa olen säästänyt puisia hedelmälaatikoita ja nyt keksin niille vihdoinkin tehtävän. Lisää lankoja on komerossa, lisää laatikoita on autotallissa, joten maalattavaa riittää myöhemminkin.


Keittiön pikkutavaroille maalasin nämä pienet puulaatikot. Tekstit saavat olla ranskankielisiä, että ei aivan unohduksiin jää tuo joskus oppimani kieli.  Lisää erilaisia tekstejä olen jo suunnitellut ja nekin aion kirjoittaa tuolla Wordista löytyvällä
Blackadder ITC -fontilla. Sillä on helppo maalata vapaalla kädellä ilman sabluunaa. Siis helppo, jos ei vaadi täydellistä jälkeä.

Harvoin näitä perintöpitsejä tarvitsen, mutta kuitenkin olen onnistunut saamaan ne sikin sokin, kun olen kiireesti etsinyt vaikkapa scrapbooking-juttua varten pitsinpätkää. Haluaisin sellaiset vanhan ajan puupuolat, mutta tähän hätään en niitä tietenkään mistään saa ja halusin siivota tuon korin nyt heti. Blogeista löytyy usein ratkaisu pulmaan kuin pulmaan ja sattumalta osuin tällaiselle [linkki] sivulle. Sieltä löytyi kiva idea juuri tähän tarkoitukseen. Nyt ovat pitsit ojennuksessa isoon Karhulan lasipurkkiin säilöttynä. Vielä kun yhden purkillisen lisää "säilön",  olen saanut tuon korin  tyhjennettyä.

15 kommenttia:

  1. Minäkin olen ostellut aika paljon lasipurkkeja Ikeasta ja alkanut käyttää niitä muunkin kuin ruokatavaran säilytykseen. Pitäisköhän ottaa pensseli käteen ja maalata keittiötikkaat, joita on pitänyt maalata jo viisi vuotta.

    VastaaPoista
  2. Allu: Ikeasta löytyy! Saa nähdä ehditäänkö sinne matkalla. Ostin kesällä vihdoinkin ne tikkaat. Viiden vuoden päästä pitäisi munkin ne maalata.
    Meillä on onneksi vielä aika monta tuollaista vanhaa säilöntäpurkkia, mutta yhden muuton aikana muttomies astui juuri sen latikon päälle, jossa luki suurin punaisin kirjaimin SÄRKYVÄÄ/ LASIA. Ja siinä laatikossa olivat ne hienoimmat,suurimmat eriväriset vanhat purkit.

    VastaaPoista
  3. Maalausinto...Sinä sitä keksit kaikkea. Mulla tuollainen iskee varmaan siellä maalla...olisiko sitten maalaisintoo? Nyt on kaikenlaisen luovan työn paussia, jostain syystä.

    VastaaPoista
  4. Sisko: Minä olen ihan pienestä asti ollut tällainen "tuunaaja". Sisaren kanssa jaoimme huoneen ja vain minä muuttelin ja keksin sinne kaikenlaista. Peritty ominaisuus tämä kuitenkin on.
    Turun opiskelijakämppäänkin oli ensimmäisenä ostoslistalla maalipurkki hyllykön ja pöydän maalaamisen. Kumma kyllä kesäpaikassa en enää paljon maalaile,(no on sitäkin tehty ihan kylliksi) ja seuraava projekti siellä onkin puuhellan ehostaminen entiselleen.

    VastaaPoista
  5. Kauniita ja siistejä, toisin kuin miun komeroni! =)

    VastaaPoista
  6. Una♥: Siistiä on, mutta miksi vain näissä kuvissa — tai onneksi edes niissä:)

    VastaaPoista
  7. Niin Clara...kyllä minäkin maalausinnon välillä saan. Poistan vanhaa maalia, laitan uutta tilalle jne. Mutta nyt on vain jotenkin luovapaussi. Tosin entrailin tuossa vähän noita ompelutöitä ja toinen mokoma odottaa intoa...Katsotaan, jospa sitä tässä kuitenkin jotain saisi aikaseksi.

    VastaaPoista
  8. Sira: Niin , on minullakin noita luovia pausseja, joskus pitkiä, joskus lyhyitä. Yksiä lapasia olen tässä kutonut jo aika kauan, aion saada ne automatkan aikana valmiiksi:)

    VastaaPoista
  9. Clarissa, du warst offensichtlich fleissig und hast jetzt eine neue Ordnung - gratuliere. Meine Küche könnte das ausch gebrauchen.
    Liebe Grüsse aus Wien

    VastaaPoista
  10. Wienermädel: Es gibt noch viel zu tun, aber ich versuche wenigstens ein bißchen Ordnung in dieses Chaos zu bringen:)

    VastaaPoista
  11. Meillä olisi yksi lipasto, joka saattaisi näyttää värin kanssa paremmalta. Mutta... koska se on pojan huoneessa, niin ei siihen pääse käsiksi. Mihin ne laatikkojen aarteet mahtuisivat siksi aikaa...

    VastaaPoista
  12. Maalaaminen on tosi kivaa puuhaa. Mullakin yksi puulaatikko odottaa maalausta, jonkun tekstin siihen voisikin laittaa. Kiitos ideasta taas! Lankakerät ei kyllä tule olemaan noin nätisti ojennuksessa, vaikka kuinka hieno loota olisi :)

    VastaaPoista
  13. kato nyt tätäkin: Lapset kasvavat niin nopeasti! Ei hän varmaankaan vie lipastoa mukanaan, kun lähtee joskus opiskelemaan:)Älä nyt vielä kuitenkaan osta maalia, se ehtii muuten kuivua!

    Susadim: Ai joo, puulaatikko puuhellan vieressä siellä meidän kesäpaikassa odottaa myös maalia. Joku on maalannut sen aikoinaan turkoosilla:O
    Lankakerät vain poseerasivat tuossa, kuten arvasitkin:)

    VastaaPoista
  14. Liebe Clarissa
    Sind das schöne Kisten! Hast du die selbst bemalt? Meine Finnisch-Kenntnisse lassen etwas zu wünschen übrig ;-) Deine Spitzen sind wunderbar - richtige kleine Schätze.
    Ganz lieben Dank für deine mitfühlenden & tröstenden Worte der Anteilnahme!
    Herzliche Grüsse
    Doris

    VastaaPoista
  15. mamas kram: Ja, mit ein bisschen Farbe und einem Pinsel wird sogar ein Obskisten viel netter:)

    Liebe Doris, noch heute, nach vielen vielen Jahren finde ich dass meine Mutter in vielen Dingen irgendwie weiterlebt. Ich wünsche dir alles Gute.

    VastaaPoista