9.11.2010

Lapsuus

Tästä blogistani on tulossa näköjään haasteblogi. Onko tämä jo kolmas peräkkäin, mutta kun Allu lähetti ystävyyskapulan niin toki vastaan tähänkin haasteeseen.
1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen "Mikä sinusta tulee isona"
En millään muista onko joku sellaista kysynyt. Varmaan on, mutta sen muistan, että opettajan tai muotipiirtäjän:) ammatit olivat pienen koulutytön mielessä.

2.Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?   
Aku Ankka, Kissalan pojat, Nakke Nakuttajakin tuli yhden vuoden. Veljen lehtiä luin myös ja niitä olivat mm. Taika-Jim, Pecos Bill, Villi Länsi.
3. Lempileikkejäsi?
Paperinukke- ja koululeikit. Konttoriakin oli kiva leikkiä. Ulkona rintattiin eli hypättiin ruutua, narua hypittiin ja lengattiin yhdellä tai kahdella hyppynarulla. Leikittiin Nurkkajussia, pallokoulukin oli kivaa.

4. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Alaluokilla tykkäsin juoksukilpailuista, siihen se lopahti. Myöhemmin oli koripallo ehdoton suosikkini.

5. Ensimmäinen musiikki-idolisi?
Äiti lauloi aina ja häntä matkin ja opin ulkoa Leilat ja muut. Sitten tuli Lasse Liemola ja Anna pois mun kitarain, Pau Anka ja Diana...Toivelauluja vihoista löytyi sitten sanat, että saatiin itsekin laulaa.

6. Parhaat synttärisi ja miksi?
Kun täytin 7 vuotta sain ison lahjapaketin. En tiedä miksi luulin, että se sisällä olisi kumisaappaat  (keskellä talvea). Mikä iloinen yllätys, kun siellä olikin hieno nukkekodin kalusto.

Siitä ei ole muuta jäljellä kuin nämä osat. "Oikea" jalkalamppu ja muutama tuoli ainakin puuttuvat. Mutta on niillä sitten leikittykin!

7. Paras joululahjasi/muu lahja, jonka olet saanut?

No se on ilman muuta äidin tekemä Marja-nukke. Tässä nukella on yllään ne oikeat vauvanvaatteet, jotka sillä oli, kun sen sain. Äiti ompeli Marjalle myöhemmin muitakin vaatteita.

8. Mitä olisit elämässäsi halunnut tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Pitäisi keksiä itselle vielä joku luova ammatti.


Edit:  Ystävyyskapula pitäisi lähettää edelleen kymmenelle ystävälle, mutta minä lähetän sen  kaikille ystävilleni ♥

8 kommenttia:

  1. Ai niin, minäkin halusin muotisuunnittelijaksi.

    Upeat nukkekodin kalusteet!!! Minulle luvattiin aina oikeaa nukkekotia, mutta sain vain muoviset kylppärinkalusteet, loput jäivät saamatta.

    Nurkkajussia... oih, tulee vanha kyläkouluni mieleen. Siellä leikki joskus koko koulunväki tuota ja muitakin leikkejä (no, olikos meitä yhteensä noin 20..., pieni koulu).

    VastaaPoista
  2. kato nyt tätäkin: Hei mehän voitaisiin perustaa muotitalo;)

    Minulla oli isän tekemä nukkekoti, mutta yleensä järjestin huoneet kuitenkin lattialle. oli enemmän tilaa.

    VastaaPoista
  3. Tykkään näistä tällaisista postauksista. Kiva lukea....
    ihana tuo nukke...

    VastaaPoista
  4. Krisse: Jos et ole jo tehnyt tätä, tee se! Olisi kiva lukea.

    VastaaPoista
  5. Niin Nakke Nakuttaja ja Taika-Jim...Niitä minäkin luin. Ja kunkkaaminen oli myös leikkejämme.
    Nukkekotia haaveilin minäkin joskus. Nukkesi on ihana. Minun sisareni sai sellaisen ison nuken, äidin tekemän, Rötkylän, jolle voimme panna vauvan mekkoja päälle. Joskus panimme niitä kissan päällekin, mutta kun olimme valmiit, kissa hyppäsi vaatteiden sisältä pois.

    VastaaPoista
  6. Sira:Nämä meidän lapset pukivat koiriamme, Oskullakin oli yhtenä vappuna aurinkolasit ja vappuhattu ties kuinka kauan:D

    VastaaPoista
  7. Ihania muisteloita.

    On hienoa että olet saanut pidettyä tallessa tuollaisia aarteita, niin kuin nukkekodin kalusto ja nukke. =)

    VastaaPoista
  8. Una ♥ : Tallessa ovat. Minä kun olen niitä ihmisiä, jotka eivät voi heittää pois yhtään mitään:)

    VastaaPoista