25.11.2010

Askeleet kohti joulua

1. Aurinko käy vain pilkistämässä pienen hetken

2. Saimme jo ensimmäisen joulukukan

3. Joulukirja esille

4. Joulunalusaskartelut käynnistyvät.

5. Nisu-ukkojen leipominen alkaa.

6. Joulumusiikin kuuntelu - alkaa aina tällä Mahalia Jacksonin levyllä.

13 kommenttia:

  1. Aijai että on herkullinen Nisu-pulla. Näin se joulunvalmistelu alkaa. Tosin minulla ei ole vielä yhtään joulukukkaa, mutta orkidea on nupullaan ja hibiskus kukkii. Joulutähtikin tulee aikanaan.
    Valitettavasti en saanut tuota Mahalia Jacksonin musiikkia auki, tuli teksti, ettei se meidän maassa ole käytettävissä.
    Mukavia joulunvalmisteluita teille!

    VastaaPoista
  2. Sira: kokeile laittaa youtubiin hakusanaksi Mahalia Jackson O Holy Night. Onhan tuosta monta muutakin hienoa esitystä, mutta tämä on se mun juttu.
    Joulutähti ehtii varmaan melkein kuihtua ennen joulua, mutta ajatus oli kaunis, kun R sai sen kurssilaisiltaan. Orkidea on täälläkin nupussaan.
    Lisää joulutunnelmaa tulee, kun huomenaamuna aikaisin menemme S:n päiväkodin adventtijuhlaan:)

    VastaaPoista
  3. Joulutouhut on niin hyvää mieltä tuovia. Tiedäthän jouluradion? Soittaa vain joulumusiikkia ympäri vuorokauden, tänä vuonna ajalla 28.11-10.1. Eri alueilla eri taajuuksilla. Huomenna saatkin varmaan kuulla livenä joulumusiikkia typykän juhlassa :)

    VastaaPoista
  4. Susadim: Jouluradio on minulle vain nimenä tuttu. Pitänee etsiä oikea taajuus että pääsee sitten kuuntelemaan. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  5. Oh, da ist der Winter schon angekommen - bei uns wird für morgen Schnee angesagt!
    Mein neues Blogoutfit werde ich als Winterkleidung nehmen :-))
    Liebe Grüsse aus Wien

    VastaaPoista
  6. Wienermädel: Schön - hoffentlich bleibt der Schnee auch eine Weile!

    VastaaPoista
  7. Mukavaa joulutunnelmaa S:n juhlissa. Meilläkin soi joulumusiikki ja "Reise rieselt der Schnee...."

    VastaaPoista
  8. Das schönst auf der Welt ist, mit den Enkelkindern etwas zu untenehmen. Ich durfte es die letzten Tage auch geniessen

    LG aus Wien

    VastaaPoista
  9. Ei aukea täälläkään Mahalia, kuuntelen nyt sitten taustamusiikkina kappaletta minulle ensimmäistä kertaa Apocalyptican soittamana ja sekin on hieno esitys. Eilen ei vielä ollut adventtitunnelmaa, kun tultiin yli +30C:n helteestä. Nyt on tarpeeksi paleltuu täkäläisessä kylmässä ja pitänee lähteä ostamaan joulutähtiä.
    Susadimille kiitos, että muistutti Jouluradiosta, sitähän minä viime vuonna kuuntelin ahkerasti, nyt olisi ehkä unohtunut.

    VastaaPoista
  10. Leise rieselt der KALK! Unohdin sanoa, että katsoin tuon Saiturin joulun lentsikassa matkalla Intiaan.

    VastaaPoista
  11. Sira: Onko lumi pysynyt tunnelman tuojana? Toivottavasti.

    Wienermädel: Es ist schön zu wissen, dass wir eine ganz besondere Rolle im Leben unserer Enkelkinder spielen — sie besuchen uns sehr gerne. Aber müde sind wir wenn die Kinder nach Hause fahren:)

    Allu: Voi että!! Kurjaa kun ette kuule tuota esitystä:(
    Meidän tyttö pääsi heti sisälle adventtitunnelmaan, kun 30 tunnin lentomatkan jälkeen tuli 30 asteen lämmöstä kengurujensa kanssa tänne "kodin lämpöön". Ulkona paukkui pakkanen, luntakin riittämiin ja pikkulapset tonttulakkeineen riemuissaan, kun täti tuli.
    No just, piditkö Saiturista? Kirjassa on tosi hieno kuvitus.

    VastaaPoista
  12. Australiassa voi vähän tajuta joulun odotuksesta, ainakin me aikanaan ihmeteltiin joulutervehdyksiä kukkivissa puissa, mutta Intiassa ei ollut mitään merkkejä adventista. Olihan se leffa ihan kiva katsoa ajankuluksi, vaikka olen parempiakin versioita pitkän ikäni aikana nähnyt.

    VastaaPoista
  13. Allu: Leise sehr leise rieselt der Kalk durch meinen Kopf. Unohdin sanoa, että kyllä näistä blogeista vaan oppii uutta ja uutta. Nyt opin tuon sanonnan, joka oli minulle aivan uusi. Kielitaito karttuu.

    VastaaPoista