7.1.2010

Kiitos...

....elämän lahjasta tänään. Tänään on elämäni paras päivä
Rhoda Byrnen Salaisuus - Kiitollisuuskirjassa on paljon tuollaisia yksinkertaisia asioita, joista ei aina huomaa olla kiitollinen. Tänään, kun olen taas hiukan vanhempi ja yritän olla hiukan viisaampikin, päätin aloittaa uuden suunnan elämässäni. Yritän olla voivottelematta, kritisoimatta, ajattelematta kielteisesti monista turhista asioista.
Tänään olin myös iloinen siitä, että sain kortteja, e-postia, jonkun paketin ja runonkin. ♥ Kiitos kaikille ♥



Yksi paketti sisälsi mukin, jossa on kuvattuna kotikaupunkini mereltä katsottuna. Kuva on 1800-luvun loppupuolelta, eli reilusti ennen syntymääni. Alempi kuva tontuista hiihtämässä pitkin lapsuuden kotikatuani on myös vanhempaa tekoa kuin minä. Tosin olen minäkin sitten myöhemmin hiihtänyt pitkin tuota puistikkoa rantaan, jäällä kun oli hyvät ladut. Tuttua touhua siis, vaikka tänä päivänä aivan mahdoton toteuttaa.



Tässä olemme jo minun vuosikymmenilläni. Antikvariaatista löysin kerran kalenterin, joka oli omalta synnyinvuodeltani. Pitihän minun se ostaa, että saisin tietää, mitä silloin tapahtui. Tuon vuoden  "Wikipediassa" on artikkeleita kirjailijoista, politiikasta, kouluista, sosiaalisista oloista ja mistä kaikesta! No, sehän on Kansanvalistusseuran kalenteri ja  teki tehtävänsä valistaessaan minuakin siitä, minkälaiseen maailmaan synnyin.
Alemmassa kuvassa on tätejä, setiä, enoja ja serkkuja ristiäispäivänäni ja vieressä katselee erittäin totinen neljän vuoden ikäinen Clarissa.

19 kommenttia:

  1. Hieno tuo muki! T. H

    VastaaPoista
  2. H: Joo. T. sanoi että pap se osaa!

    VastaaPoista
  3. Hienoja juttuja kaikki, kertakaikkiaan! Tuossahan onkin ideaa, ja haastetta, etsiä oman syntymävuoden kalenteri.

    VastaaPoista
  4. Muki on upea. Mahtaakohan siitä tulla lempimuki...

    VastaaPoista
  5. Onnellista ja hyvää uutta vuotta elämäsi parhaasta päivästä eteenpäin! Siunausta jokaiseen päivään!

    VastaaPoista
  6. Onpas tullut kivoja lahjoja ja varmaan Clarissa nyt hymyile enemmän kuin neljän vanhaja valokuvaajalla.

    VastaaPoista
  7. Muistoja, muistoja, muistoja vain...
    kivoja sellaisia. Minullakin on almanakka minun syntymävuodeltani. Kiva selailla, millaista silloin oli. Ja minulla on myös muki Kajaanista. Se kyllä on paremmin katselu- kuin käyttömuki. Sinun mukisi näyttää paremmalta.

    VastaaPoista
  8. Susadim: Nyt vain antikvariaatteja koluamaan, eiköhän löydy uudempiakin versioita kuin tuo omani.

    kato nyt tätäkin: Oikein arvattu!!

    Nurkkalintu: Kiitän kauniisti.

    Allu: Kun tuo kuva otettiin, olimme joulua viettämässä fammun luona ja valokuvaaja oli joku setä, jota vierastimme.

    Sira: Kivoja muistoja ovat katselumukitkin, mutta tämä on tosiaan ihan tyypillinen Arabian muki, jota voi hyvin käyttää. Tietenkin pitää varoa ettei riko:)

    VastaaPoista
  9. sansku: Niin, yksinkertaisetkin asiat voivat olla aarteita. Ne pitää vain osata nähdä.

    VastaaPoista
  10. Piti vielä sanoa, että tuon kalenterin olet hyvin nuori minuun verrattuna.

    VastaaPoista
  11. Allu: Mistä teit sellaisen väärän päätelmän? Vuosilukuhan on 19♥?.

    VastaaPoista
  12. Katselin vaan, että tammikuun eka oli keskiviikko, mutta voi olla että olen aivan hakoteillä, taitaa olla väärästä vuosisadasta kysymys. (:-

    VastaaPoista
  13. Siis oletko syntynyt tiistaipäivänä??
    Nimimerkki "salapoliisi"

    VastaaPoista
  14. Salapoliisi: http://www.youtube.com/watch?v=Rl2NT1gQ7Y0

    VastaaPoista
  15. Voitin kolmella viikolla vai?

    VastaaPoista
  16. Salapoliisi: Sait tehtävän suoritettua. Hyvä!

    VastaaPoista
  17. No olipas täällä heikot hoksottimet, tietenkin sulla oli syntymäpäivä! Myöhästyneet onnittelut!

    VastaaPoista
  18. Susadim: Oi kiitos♥ Allu-salapoliisi sai selville viikonpäivän. Älä nyt vain sinä ala ottamaan selvää kellonajasta:)

    VastaaPoista