1.12.2009

Joulukuun kuukausihaaste

Nyt ollaan jo joulukuussa, keksitään siis sanat tällekin kuulle. Syys- loka- ja marraskuuhan saivat jo omansa. Nyt en liitä kirjaimia itseeni, vaan ajankohtaan sopivasti johonkin jouluun liittyvään asiaan.


                                                  Maatuskakalenteripohjat täältä.

 J oulukuusemme kasvaa vielä metsässä.
O Tannenbaum opittiin laulamaan jo koulussa.
Uskonko joulupukkiin? Ehkä, vaikka en olekaan hyväuskoinen.
Lipeäkala, valkokastike ja maustepippuri kuuluvat ehdottomasti joulupöytäämme.
Usko, toivo, rakkaus- symbolit koristavat monien talojen ikkunoita näillä seuduilla.
Kynttilöitä, kynttilöitä, sillä joulu on tuikkiva kynttilän valo, joulu on tuoksuva piparitalo.
Uudestaan ja uudestaan kuuntelen rakkaimpia joululaulujani.
Uppiniskainen ei saisi nyt olla, koska tontut kurkkivat jo ikkunoista.

5 kommenttia:

  1. Kiva maatuskakalenteri.
    Meidänkin kuusi kasvaa vielä metsässä. Ihmettelin eilen, kun Gartencenterissä ihmiset ostivat jo joulukuusia ihan kuin ne loppuisvat kesken. Vai et usko pukkiin, kyllä minä uskon enkä saa koskaan lahjoja, kun en ole kiltti. Lipeäkalasta en välitä, ei tarvitse tarjota, kun tulen käymään. Mielenkiintoinen ja söötti tapa tuo usko, toivo, rakkaus, luin siitä sattumalta muutama päivä sitten netistä. Mulla on tädiltä peritty kultainen uskotoivorakkaus-rintaneula. Joululauluja jaksan minäkin kuunnella. Uppiniskainen taidan olla.

    VastaaPoista
  2. Appiukko on jo kuulemma ostanut meidän kuusen, joten se ei enää kasva. Voi kun pääsisikin lumiseen metsään tarpomaan ja katsomaan, olisiko siellä jokin sopiva...
    Meidän lapset uskovat joulupukkiin, vaikka nämä muut baijerilaislapset lähettävätkin lahjatoiveitaan sellaiselle kun Christkindl.

    VastaaPoista
  3. Joulupukki on ja pukin muori myös. Meillä kävi kerran sellainen. Omat tarinansa on myös niistä monista joulukuusista... Ja lipeäkala ei ole niitä parhaimpia, vaikka kalaa rakastankin. Joululaulut soi meilläkin koko adventtiajan. Niihin ei kyllästy.

    VastaaPoista
  4. Allu: No, otan lipeäkalan pois sitten meidän joulumenusta, nautimme sitä sitten joskus myöhemmin:(

    kato nyt tätäkin: Tuo Christkindl on myös niin söpö traditio. Onko teillä kuusessa sitten Christkindlen hiuksia? Ei kai, jos te olette joulupukin kannattajia.

    Sira: Kyllä minäkin joulupukkiin uskon. Tänäänkin ostin pieniä lahjoja, kukas ne sitten aattona toisi, jos ei joulupukki:)

    VastaaPoista
  5. Joo, ei ole niitä hiuksia. Kälyn perheessä on, ja sen lisäksi aidot kynttilät...

    VastaaPoista