6.11.2009

Uusi kirja, jatkoa



Lisään pari sivua tuohon aloittamaani "kirjaan", eli joitakin asioita tästä päivästä.
Muutama ilta on mennyt työpäivän jälkeisen laiskottelun merkeissä, olen istunut tietokoneen edessä, selaillut blogejakin ja ihaillut muiden tarmokkuutta ja käden jälkiä. Jonkun blogin (voi, mikähän se oli?) innoittamana ryhdyin tänään näpertelemään tällaisia "teepusseja". Ne valmistuivat pika pikaa ja lisää on tulossa. Pussit saavat olla vielä teelaatikon kannen alla, mutta kun joulu alkaa lähestyä, otan esille muutaman tuoksupussin tuomaan kotiin neilikan tuoksuista tunnelmaa.



Sivulla kuusi palataan tuttuun aiheeseen, ruuanlaittoon.Tänään tein aivan tavallista, mutta sitäkin herkullisempaa kalakeittoa. Parhaimmalta se maistuu kotoa perityistä reiluista astioista. Katoin pöytään Arabian sinivalkoiset vadit, Sorsakosken isot lusikat ja Arabian valkoiset mukit.
                                                         



Kalakeitto
8 dl vettä
8 maustepippuria
2 laakerinlehteä
1 - 2 sipulia
4 - 6 perunaa
600 g kalaa
Isoja keittojuureksia, pakaste
1 tl suolaa
2 dl kevytkermaa
tilliä

Päivän säästä pieni maininta sivulla seitsemän: talvi on nyt näyttäytynyt täällä meilläkin. Hämärien syyspäivien jälkeen  valaisee valkoinen lumi maiseman kauniiksi. Huomenna vienkin pihalle enemmän lyhtyjä,ehkä laitan taas pienen lyhtykylän tekemistäni savitaloista.






10 kommenttia:

  1. Noi teepussithan on jänniä ja tuoksuu varmaan hyvälle. Eikä se kalakeittokaan hassummalle haise, meidän vieraat tykkää kovasti suomalaisesta kalakeitosta.Vai talvi on jo tullut ja ennustuksen mukaanhan se on itsenäisyyspäivänäkin vielä Suomessa.

    VastaaPoista
  2. Allu: Joo, silloinhan on se leuto, kaunis talvisää, lumihiutaleet leijailevat hiljaa maahan. Maisemat ovat kuin satukirjassa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kivasta teepussi-ideasta. Kauniita papereita olet niissä käyttänyt. Et kai sentään Toivelaulukirjaa repinyt... :)

    VastaaPoista
  4. Viime yönä tuli talvi tänne myös tänne kaupunkiin. S. oli aivan innoissaan aamulla. Huomenna vois vaikka tehdä kalakeittoa, vaikka neiti tilas hispipuuroa. Nyt aamupalalle, ja sen jälkeen lähdetään ulos talviseen maisemaan tikkariosotoksille.

    T. H & S

    VastaaPoista
  5. Susadim: Minä kun en voisi repiä edes vanhaa Toivelaulukirjaa niin käytin tuollaisia vanhoja sanomalehden- ym. sivuja, joita löytyy esim. The Vintage Moth-blogista printattavaksi.

    H&S : Laita nyt vain sitä "hispipuuroa", kun teillä on niin paljon puolukoitakin ja S siitä tykkää.
    Hauskaa karkkipäivää tikkarin kera:)

    VastaaPoista
  6. Suomalainen kalakeitto on sellaista herkkua, josta monet saksalaisetkin tykkäävät. Ja tuo teepussiidea, hauska... en itse jaksa alkaa tehdä, mutta ihailen sinun tekemiä.

    VastaaPoista
  7. kato nyt tätäkin: Olen syntynyt askartelemaan eli perinyt tarpeen näperrellä. Se ei ole periytynyt toiselle tyttärelle, hänen 4-vuotiaalleen kylläkin. Meidän vanhempi tytär tykkää kyllä askartelusta, jos hänellä on aikaa. Poikakin on kätevä käsistään omalla tavallaan, mutta ei tietenkään näpertele tällaisia.

    VastaaPoista
  8. Ihanaa...meillä maalla on aivan samanlaisia Arabian lautasia. Tuli ihan kesä mieleen kalakeitosta ja lautasista. - Kiva idea tuo teepussi. Niitähän voi antaa vaikka joululahjaksi. - Vai tuli talvi teille nyt. Lyhdyt talvimaisemassa ovat varmaan ihanan näköisiä.

    VastaaPoista
  9. Sira: Toin kerran pois kesäpaikasta kaikki loput Arabian astiat sen jälkeen, kun siellä yhtenä talvena oli käynyt varas, joka oli ottanut vain Arabiaa. Onneksi siellä ei niin paljon ollutkaan, mutta harmittaa kuitenkin. Varsinkin sellainen sokeriastia/kermakko-pari, jota en ole muualla nähnyt.

    VastaaPoista
  10. No kyllä uskon, että harmittaa. Oikeastaan mökille ei kannata jättää mitään arvokasta. Mutta kun ollaan pitkä aika mökillä, pois kotoa ja päin vastoin, niin mitä tehdä. Antaa kaiken vain kulkea mukana.

    VastaaPoista