30.11.2009

Suosikkimukini

Uteliaisuuteni heräsi tässä aikaisemmin iltapäiväkahvia nauttiessani. Tai oikeastaan aloin miettiä tätä asiaa jo aikaisemmin törmättyäni sattumalta, jälleen kerran, pieneen haasteen tyyppiseen. Se on kiertänyt saksankielisissä blogeissa aikoja sitten, ehkä myös täällä, en vain ole nähnyt..
"Mistä juot kahvisi" voisi olla haasteen nimi. Näytä siis se kuppisi/mukisi, josta kahvi maistuu parhaimmalta. Mistä saakka sinulla on ollut se? Mistä se on peräisin? Onko sillä joku tarina?


Minulla on kaksi ehdotonta suosikkia (kun yksi on tiskikoneessa, on toinen käytössä). Ne eivät ole kauneudella pilattuja, mutta hyviä ominaisuuksia riittää: ne ovat sopivan kokoisia, sopivan paksuseinäisiä pitämään kahvin lämpimänä ja bonuksena vielä tuovat mieleen mukavia muistoja eli kahvihetken lisäksi saa hyvän mielen.

1. Mukit ovat  vuosilta 2003 ja 2006
2. Molemmat ovat Wienistä ja ovat suosittuja keräilyesineitä.
Ensimmäinen on Schönbrunnin linnan joulumarkkinoilta. Se tuo mieleen kuuman Glühweinin, joka lämmitti mukavasti, kun nenänpää oli jäinen ja viima tuntui vaatteiden läpi. Mieleen tulevat myös iloiset ihmiset, jotka  tungeksivat ympärillä. Toisesta mukista juotiin lämmintä punssia  raatihuoneen puiston "Wiener Eistraum"-tapahtumassa. Värikkäitä valoja, reippaita luistelijoita, hyvää musiikkia....
Ja nyt on kahvi niin hyvää juuri näistä mukista juotuna, vaikka kaapit ovat täynnä monia muita, kuten olen joskus täälläkin näyttänyt.
On ollut todella hauska huomata, kuinka moni näistä haasteista lähtee vaeltamaan blogista blogiin. Saa nähdä, miten käy tämän kanssa.

5 kommenttia:

  1. Juu, tämä on hyvä! Muki ei ole vain muki. Omillani ei ole tarinaa, mutta... siitä sitten myöhemmin lisää.

    Voin kuvitella, kuinka olet lämmittänyt kylmiä sormiasi mukin kyljessä.

    VastaaPoista
  2. Niin, jokaisella meistä on se mielimuki, josta kahvi parhaiten maistuu. Niin on mullakin ollut ja on edelleen, tosin nyt toinen kuin vuosia sitten. Nyt maistuu parhaiten kahvi muuminmukista. Eikä meillä muita olekaan täällä käytössä. Suomessa kylläkin, mutta sielläkin jos muuminmuki ei ole tiskikoneessa, tartun siihen mieluiten.

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti muki valitaan mielentilan mukaan. Tällä hetkellä "Uuden Elämän Muki" lienee se mieluisin. Muistuttaa rohkeudesta ja aika monesta muustakin asiasta. Kippis!

    Ja oijoi kun tekisi mieli joulumarkkinoille, mieluiten Prahaan.

    VastaaPoista
  4. kato nyt tätäkin: Onkohan Münchenin joulumarkkinoilla omaa mukia? Luultavasti.

    Sira: Muumimukit ovat myös hyviä,heti seuraavalla sijalla noiden suosikkieni jälkeen. R:lla on käytössä aina joku muumeista, vaikka hän ei samanlainen muumifani olekaan kuin muutamat muut täällä.

    Susadim: Juo tästä mukista ja saat uuden elämän, sehän on kuin saduissa. Ihanaa.
    Praha on myös kuin sadusta. Olisi hienoa nähdä tuo kaupunki jouluasuun koristeltuna.

    VastaaPoista
  5. Minulla on kymmeniä ihania mukeja, jotka valitsen aina mielialan mukaan.
    Hauskaa, että sinulla sattuu olemaan Wienin mukeja ;-)

    Viime huhtikuussa otin niillä osaa saksankiel. blogeissa olleeseen haasteeseen: kuukauden verran joka pivä valokuva teemaan muki/kuppi/lautanen/tms. kahvi/teepöytään kuuluva. Oli tosi kiva juttu. Jos sinua tai muita kiinnostaa kurkata, se löytyy täältä:
    http://herzlichst-maaria.blogspot.com/2009_04_01_archive.html

    VastaaPoista