2.11.2009

Se päivä oli iloinen vaan nyt se on jo eilinen

Jatketaan nyt taas tätä uutta harrastusta eli kameran kera raportointia päivän tapahtumista. Kuten otsikosta ilmenee, kerron vain eilisestä, koska tämä päivä oli niin tavallinen harmaa maanantai. Toki siitäkin jutun saisi aikaan, sillä eihän harmaudessa mitään vikaa ole, rauhallinen väri erilaisine sävyineen.


Mutta siis eilinen. Pikkupojat tulivat nyt vuorostaan sunnuntaipäiväämme piristämään. Hyvä kun 2v saa haalarin riisuttua, niin jo istutaan lattialla lastaamassa auton lavalle mitä lie soraa, tai palikoitako nuo vain ovat. Kaikki lelut ovat retroa, 70-luvulta.
Puolivuotias on toistaiseksi vain tekstiiliurheilija, mutta tomerasti ja vauhdilla hän potkii pikku jaloillaan. Aika näyttää, mihin suuntaan mennään.
2v on aivan haltioitunut autoista ja muista nelipyöräisistä ja kun  komeron kätköistä otettiin esille kori, joka oli täynnä hänen isänsä vanhoja pikkuautoja, ei kuulunut muuta kuin onnellinen oi, oi ! Sitten olikin jo vaikeampi lähteä kotiin, mutta parin kolmen auton avustuksella kävi sitten sekin.


Mitä muuta eilen? Käytiin esimerkiksi 1800-luvun lopulla. Vanhempi tyttömme ja puolisonsa olivat myös täällä ja juttelimme todella vanhoista asioista........


....eli kuvassa olevan isäni ja isoisäni suvusta. Paljon mielenkiintoisia asioita, lehtileikkeitä ja muuta löytyy papereitteni joukosta. Aina tällaisessa yhteydessä on pakko sanoa, että harmittaa todella paljon, kun en aikoinani kysellyt isältäni suvun asioista enempää. Nyt on paljon kysymyksiä, joihin ei voi saada vastausta keneltäkään.

Eilinen leipomus : Puolukkapiirakka

                                                              Kuva otettu tänään, vain tuo oli jäljellä.

200g voita/margar.
2 dl sokeria
2 munaa
6 dl jauhoja
4 tl leivinjauhetta
4 dl puolukkahilloa
Sekoita voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat vuorotellen jauho+leiv.jauheen kanssa. 
Painele suurehkoon vuokaan. Päälle puolukkahilloa ja voi-sokeri-kaurahiutale-vanil.sokeri-seos eli:

100 g voita sulatettuna

1dl sokeria
3 dl kaurahiutaleita
2 tl vanil. sokeria       
25-30 min. 200 asteessa.

9 kommenttia:

  1. Ach wie süsse kleine (B)engel! Leikkisin minäkin tuollaisten kanssa.
    Vanhat valokuvat on kyllä ihania, se täytyy aina vaan todeta. Onko isäsi toinen niistä pojista?
    Puolukkapiirakka oli varmaan herkullista. Meillä ei juuri näy puolukoita, leivon kuivatuista karpaloista usein cranberry nut bread (kakkua).

    VastaaPoista
  2. Allu: Tuo 2v luulee tosissaan, että hänen reilusti vanhempi isoisänsä leikkii yhtä mielellään pikkuautoilla kuin hän itse. Tai ehkä leikkiikin.

    Isäni on takana vasemmalla seisova poika.

    VastaaPoista
  3. Tässä postauksessa on kaikki niin kohdallaan, otsikkoa myöten (viimeksi muutama päivä sitten sitä tuli hoiloteltua). Etenkin nuo retro-lelut...oi oi! Ja tuo vanha kuva, voi voi! Ja sitten se piirakka, nam nam!

    VastaaPoista
  4. Ennen pikkuautot todellakin säilyivät isältä pojalle. Meidänkin lapset leikkivät mummolassa isänsä (ja tätinsä) vanhoilla leluilla. Nykyiset autot hajoavat harmillisen aikaisin. Vai mahtavatko laikkijät olla hurjempia.
    Kuvista näkee, että on kova meno päällä.

    VastaaPoista
  5. Susadim: Kuulostaa siltä kuin tää postaus olisi ollut ihan sun makuun. Kiva juttu.

    VastaaPoista
  6. kato nyt tätäkin: Ehdottomasti olivat lelut kestävämpiä ennen. Meidän poika oli kyllä aika tarkka lelujensa suhteen, joten silläkin on osuutensa.

    VastaaPoista
  7. No kyllä pikkupojalla on kivaa, kun isoisä on säilyttänyt kaikki autonsa Lontoon bussista lähtien. Liekö mukana myös Trabi? - Ihania vanhoja kuvia on aina kiva katsella. - Puolukkapiiraasi näyttää herkulliselta, ei ihme, ettei sitä enempää jäljelle jäänyt.

    VastaaPoista
  8. Sira: On tuolla aiemmassa postauksessa 3.11.2008 kuva pikkupojasta, kun hän leikkii isoisän autoilla. Nämä taas ovat meidän pojan autoja, isoisä saa kyllä olla mukana autoleikeissä. Trabia ei taida olla. Sillähän olisi jo keräilyarvoa!

    VastaaPoista
  9. mmm. pakko tehda tata piirakkaa joku paiva. ikeasta saan hilloa sentaan.

    VastaaPoista