22.11.2009

Sanat eivät riitä.....

........kertomaan, tuskin niitä tarvitaan jne., kun kuvatkin voivat näyttää kuinka kaunis tämä viikonloppu on ollut.



Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Tässä tapauksessa se tarkoittaa ikkunoiden pesua.Kun on satanut, kun on ollut kylmä, kun, kun... olen vain siirtänyt ja siirtänyt sitä. Nyt antoi tuo aurinko sellaista energiaa, että pesin toista kymmentä  ikkunaa yhteen menoon (tuntuu nyt käsivarsissa) ja siivoskelin muutenkin niin, että täällä pystyy olemaan taas aivastelematta.


Voi kun tämä oli hauskaa! Viimeksi kerroin Keri Smithin blogista löytämästäni 100 ideaa-projektista. Nyt olen tehnyt ensimmäisen tehtävän eli täyttänyt koko sivun ympyröillä ja värittänyt ne. Tosikot älköön vaivautuko, sillä tässä tarvitaan luomisen iloa ja lapsen mieltä. Huumorikaan ei ole pahitteeksi.


Hämärä jo metsään hiipi....  illalla oli hyvä mennä saunan jälkeen puhtaiden lakanoiden väliin ja nähdä kauniita unia, vain niitä, jotka ovat päässeet  unensieppaajan verkon läpi. Pahat unethan sotkeutuvat tuohon verkkoon ja tuhoutuvat. Niin ainakin uskoivat pohjoiset intiaanikansat aikoinaan ja taidan melkein uskoa minäkin, tai mistä johtuu, että minulla ei ole tapana nähdä painajaisunia. Siitäkö vain, että olen ne aamuun mennessä unohtanut? Ei, kyllä se on tuo Ottawasta ostamani Dream Catcher, joka suo minulle vain sellaisia unia, joista pidän.

7 kommenttia:

  1. Ikkunoiden pesu ei ole kyllä mun listalla ykkösenä, mutta kun sen saa tehtyä, niin on onnittelun paikka!!! Meille paistaa harvoin sisään niin, että olohuoneen lasiovien sormenjäljet näkyy, syksyllä tai keväällä näkyy aurinkoiseen aikaan. Ja ne on LIKAISET.

    Tuota ympyräjuttua jäinkin miettimään, en oikein osannut kuvitella, mitä tekisin itse. Sait tehtyä hienon.

    VastaaPoista
  2. Meilläkin on puhtaat lakanat, mutta ikkunat on AINA likaiset, pesi niitä sitten vaikka kuinka eikä voi kuin haaveilla Suomen oloista, joissa pestään ikkunat niin harvoin.

    VastaaPoista
  3. kato nyt tätäkin: Oi kun kiva kuulla muistakin, jotka inhoavat ikkunoiden pesua. Tällä paikkakunnalla se on niin pyhä asia, mikä numero siitä tehdäänkään, samoin verhojen vaihdosta!!
    Meillä valitettavasti aurinko paljastaa helposti, kuinka likaiset ikkunat ovat. No nyt näkee ulos taas jonkin aikaa.

    Allu: Kun meillä on noita puita tuossa ympärillä, niin ihmeen nopeasti ikkunat likaantuu. En tiedä, mitä puista sitten irtoaa, mutta jotain kuitenkin. Eli jos ei syntipukki ole saasteet tai liikenne, niin sitten tuo rakas luonto.

    VastaaPoista
  4. Jaahah,,,sitä oltiin niinkuin ikkunanpesussa. Kukahan se tulis ja pesis noi meidän ikkunamme. Marraskuu on kyllä ollut niin hämärä kuukausi, ettei ikkunan puhtautta tai likaisuutta ole tullut edes huomanneeksi. Ja kun aurinko paistaa, niin vetäisen rullaverhot kattoikkunoidemme peitoksi. Ei näy, onko likaiset vai ....

    VastaaPoista
  5. Sira: En viitsi tässä julkisesti mennä paljastamaan, kuin pitkä tauko tässä välillä oli. Sen verran sanon, että hyvä kun ulos näki.

    VastaaPoista
  6. voi miten hauska puuha tuo ympyroiden tekeminen. pitaisikohan minunkin...

    VastaaPoista
  7. Hihi, minullakin on tuo Keri Smithin juttu aina kalneterin välissä - hyvä kurkata, jos meinaa mennä liian totiseksi... Ympyräkuvastasi on tulllut tosi kiva!

    VastaaPoista