13.8.2009

Koulutie, kaunein tie, kotiveräjältä vie...

Kansakoulun ensimmäinen luokka, kauan sitten.


Eipä tainnut opettajilla olla burn outeja tuohon aikaan, sillä vaikka luokat olivat suuria, oli ainakin alemmilla luokilla täydellinen työrauha. Tytöt ja pojat istuivat kiltisti pulpettiensa takana, viittasivat, nousivat seisomaan, kun saivat luvan vastata, muuten eivät suutansa avanneet. Mahdolliset häiriköt pistettiin nurkkaan miettimään, kannattaako vastustaa opettajan sanaa, joka oli laki. Ruumiillista kuritusta ei tuohon aikaan enää harrastettu, vaikka historialliselta tuo kuvaus tuntuukin.

Tätä eivät nykyajan lapset ymmärtäisi: koko lukuvuoden käytettiin yhtä ainoaa matematiikan kirjaa, jossa ei pahemmin kuvia ollut, yhtä ja samaa lukukirjaa, joka oli sentään hauskempi sisällöltään. Mitähän me sitten opimme ja osaamme, kun noin vähin eväin koulutietä kuljettiin.


Nykyajan lapsillehan jaetaan ensimmäisestä luokasta alkaen oppikirjoja, tehtäväkirjoja, vihkoja, kansioita ja kaikenlaista materiaalia suuret määrät. Erilaisia äidinkielen kirjojakin on vuoden aikana ties kuinka monta. Viisaiksihan heidän on pakko tulla, sitten kun tuo kaikki tietomäärä on jonnekin varastoitunut. Tai miten on?

Meidän lukutoukat joskus 4-5-vuotiaina

Vanha Aapinen
Satuit kerran pöydälleni,
vanha armas aapiseni,
näin taas tutut kuvasarjat:
kirkot, linnut vuohikarjat.
---
Sitten unhotukseen haivuit,
toisten kirjain tieltä vaivuit.
Ullakolle jouduit loukkoon,
vasuun muiden rojuin joukkoon.

Unohda nyt unhon haavat!
kirjat muut nyt suoda saavat
sulle paikan: Unhos kostan
kirjain joukkoon sinut nostan

(Vilppu Kaukonen)


5 kommenttia:

  1. Yritin tunnistaa Clarissaa kuvasta, mutta ei onnistu. Missäs olet?
    Ihania vanhoja kirjoja, mihinkähän mun kirjat on joutuneet? Mitenkäs muistelen, että Laskuoppi olisi ollut Kallion eikä Elon?

    VastaaPoista
  2. Allu: Siellähän minä jossakin olen. Etkö näe sitä söpöintä tyttöä:)
    Juu, on olemassa Kallion laskuoppi ja sitten tämä Elon
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Elon_laskuoppi

    VastaaPoista
  3. ihana postaus. jostain syysta tuli mieleen kun olin eraan saaren koulussa jossa meita oli yhteensa 12 oppilasta koko koulussa. kaikki eri-ikaisia. nostalgiaa...

    VastaaPoista
  4. Nuo vanhat pulpetit on/oli ihania, paikat mustepullolle ja kaikkea! Minä kävin pientä kyläkoulua ja meidän luokalla oli kolme oppilasta, kaksi poikaa ja minä. Ovat rakkaimpia koulukavereita olleet aina. Meidän vanhat pulpetit oli muuten maalattu vaaleanpunaisiksi...

    VastaaPoista
  5. Sansku / Susadim: Minun on vaikea kuvitella, minkälaista on olla noin pienessä koulussa. Opettajalta vaaditaan paljon niissäkin,vaikka aivan eri tavalla kuin suurissa kouluissa.
    Onneksi tulitte hyvin toimeen koulutovereiden kanssa, olisihan raskasta käydä monta vuotta samaa koulua muutaman oppilaan seurassa, joiden seurassa on pakko olla, kun ei vaihtoehtoja ole. Hyvät ja huonot puolet on molemmissa, sekä suurissa että pienissä kouluissa.

    VastaaPoista