11.6.2009

Palataan lapsuuteen

Tässä on lueteltu 20 sanaa. Kirjoita jokaisen kohdalla, mitä lapsuuden/nuoruuden tapahtumia, asioita tai tunnelmia tulee kyseisestä sanasta mieleen.

1. Kampa
Kansakoulun ekaluokalle kun menin, laitettiin hiuksiini jonkinlainen permanentti. Kiharoita oli tietenkin sitten kammattava, etten aivan peikkotytöltä näyttäisi. Kun olin 9 vuotias
olivat hiukset pitkät ja kampaa tarvittiin, että sai laitettua siistin poninhännän. Sitten myöhemmin tuli tupeeraus muotiin, siihen oli kamman oltava tiheäpiikkinen.
2. Lintu
Kun olin 3-4-vuotias ja olimme äidin kanssa menossa kauppaan ostoksille, päästi pulu hiuksiini ison valkoisen läjän. Kaupantäti pyyhki sen ensi hätään pois paperilla. Inhoan puluja.
Kun kouluikäisenä istuin kesämökillä sisareni ja serkkuni kanssa laiturilla ja matkin kalalokkien ääntelyä, niin ne ”ymmärsivät” vastata minulle.
3. Meri
Tärkeä elementti lapsuudesta asti. Ihanat kesät meren rannalla, siellä ei koskaan ollut hautovan kuuma. Suolan tuoksu tuulessa. Rantakaislat. Myös kammo syvää, syvää merta kohtaan.
4. Kitara
Voi kun sitä olisi osannut soittaa. Pianoa saattoi näppäillä ja saada aikaan tutun melodian, mutta kitaraa, ei ei.
5. Kello
Ei ollut minulla rannekelloa lapsena, en tiedä, oliko muillakaan. Asemankellosta näki ajan, kelloliike Marinin suuresta kellosta samoin. Tehtaiden pillit huusivat viittä vailla 12 ja sitten uudestaan kello 12. Hyvin tiesi ajan kulun, kun koulusta ruokatunnilla kotona käytiin. Isompana tyttönä sain Leijona-merkkisen rannekellon.
6. Oksentaminen
Kumma juttu, ei tule mitään mieleen. En ole herkästi oksentelevaa tyyppiä.
7. Mummo
Äidinäitiä en koskaan saanut nähdä, hän kuoli viisi vuotta ennen syntymääni. Äiti kertoi hänestä niin paljon ja elävästi, että tuntuu kuin olisin kuitenkin tuntenut Alma Lydian.
Fammu eli isänäiti minulla oli kunnes täytin 13 vuotta. Kävimme hänen luonaan ahkerasti ja leikin, että meillä oli tavallinen hyvä isoäiti-lapsi-suhde. Tiesin kyllä, että ei hän minusta pitänyt.
8. Kirja Opin lukemaan noin 5-vuotiaana enkä ole sen jälkeen kirjaa käsistäni päästänyt. Kirjasto oli aarreaitta ihan pienestä. Kirjastotäti sanoi kerran minulle vihaisesti, että ei saa keittää nekkuja samalla, kun lukee kirjaa. Joku ennen minua oli töhrinyt kirjan. Mikä suuri loukkaus minua, kirjanystävää kohtaan. No, tuo tapahtuma ei kuitenkaan vieroittanut minua lukuharrastuksesta

9 Pipo
Ei tule mieleen pipo, mutta hattu kylläkin. Paunun hattukauppa oli hieno paikka ostaa päähineitä. Sain kerran ollessani kai 9- vuotias keltaisen huopahatun, jossa oli pieni lieri hatun ympärillä, oikein sievä hattu, kun nyt ajattelen. Serkkupoika taisi sanoa kerran, että minulla on potta päässä enkä sen jälkeen halunnut hattua pitää. Laitoin koululaukkuun toisen, punaisen huopahatun, hilkkamaisen, jossa oli suuri rusetti takana, ja vaihdoin sen päähäni, kun lähestyin koulua. Olisinpa totellut äitiä, se keltainen oli paljon hienompi. 10. Matematiikka Hyi, en ole koskaan tykännyt matematiikasta. Kansakoulussa se nyt juuri ja juuri menetteli, samoin keskikoululuokilla, lukiossa sai onneksi valita lyhyen, lyhyen matikan, kun oli kieliä vastapainona.
11.Metsä Lapsuuden kesämökin ihana metsä saaressa. Paljon mustikoita, puolukoita, vadelmiakin hakkuualueella.
12. Ukkonen
Lapsuuden ajan mahtavat ukkoset. Istuttiin rannassa venevajan suojassa odottamassa, että ukkonen menee ohi ennen kuin lähdettiin veneellä saareen. Oli ihan turvallista, kun isä oli siinä vieressä. Taivas oli aivan punainen salamoista.
Kaupungissa oli kiva juosta paljain jaloin likomärällä höyryävällä asfaltilla heti ukkosen jälkeen, kun ensin oli istuttu sisällä rappukäytävässä naapurilapsien kanssa.
13.Hiukset Katso kohta 1. 14 Veli Veljeni on minua 1v 2kk vanhempi. Olimme kovia riitelemään. Ei ollut kivaa, kun hän yhtäkkiä antoi ison sammakon käteeni, esimerkiksi. Jotenkin minulla kuitenkin oli jonkinlainen ”isosiskomainen” suojeluasenne häntä kohtaan, jos poikien kesken oli erimielisyyksiä.
15 Ikkuna Lapsuudenkodissa oli isot ikkunat ja leveät ikkunalaudat, jotain kiveä kai. Istuin ikkunanlaudalla, söin appelsiinia ja katselin liikennettä ja ihmisvilinää kadulla.
16.Kalenteri Lapsuudessa ei kalentereista tiedetty mitään, sitten oppikoulussa oli pakko saada se pieni teinikalenteri, joka vuosi erivärisin kansin. Oli sitä ennekin joku vähän isompi pehmeäkantinen koululaiskalenteri, jossa oli paljon erilaista tietoa. 17.Puuro
Siihen aikaan, kun koulussa oli vielä tunnin ruokatunti keskellä päivää, kävelin ripein askelin kotiin, söin kaurapuuroa, joka oli aina yhtä hyvää ja kuuntelin samalla Kalle Kustaa Korkin seikkailuja
(Kuunnelmaa esitettiin radiossa keskipäivän aikaan viiden minuutin jakso, joka päättyi Joel
Rinteen murahdukseen "Jatkuu huomenna", luin juuri jostakin.)
18. Nenäliina
Lastentarhassa minulla oli usein äidin ompelemia hameita ja muistan eräänkin punaruutuisen, johon kuului nenäliinalaukku, eli pieni samasta hamekankaasta ommeltu laukku, jossa oli virkattu olkahihna.
Isällä taisi olla joku krooninen nuha , muistan hänen kankaiset nenäliinansa.
19. Kynsilakka
Nykylapset lakkaavat kynsiä jo parivuotiaana. Minun lapsuudessani kokeiltiin joskus harvoin äidin punaista kynsilakkaa, mutta että oltaisiin kouluun menty punaisin kynsin, ei missään tapauksessa.
20. Taulu

Lapsuudenkodissa oli yksi taulu ylitse muiden. Se oli suurikokoinen metsämaisema ja mistä päin vain katsoi, tunsi kulkevansa tietä pitkin, joka vei sisälle metsään . Siinä oli minulla aina ihmettelemistä.


Kuvat ClipArt

Jään uteliaana odottamaan, mitä kammat, linnut, meret ja muut tuovat teidän mieliinne lapsuuden/nuoruuden ajoilta.

11 kommenttia:

  1. Oli kiva lukea!

    Minullakin oli aikoinaan Leijona-kello. Isovanhemmistani näin vain isänäidin, ja hänkin kuoli minun ollessa kolmivuotias. Matikkaa aloin inhota yläasteella ja jätin sen sitten kirjoittamatta. Asuin ison metsän vieressä, ja ukkosia pelkäsin ihan mahdottomasti.

    VastaaPoista
  2. Hauska kysely! Tuon voisin vaikka jatkaa jos sallit?

    VastaaPoista
  3. Kato nyt tätäkin: Kumma kyllä, vaikka lapsena en pelännyt ukkosia, pelkään nyt sitäkin enemmän.

    savisuti: Tottahan toki saat jatkaa.Unohdin laittaa siihen loppuun, että odotan mielenkiinnolla muidenkin "lapsuudenmuistoja"

    VastaaPoista
  4. Olipas mielenkiintoista luettavaa :)
    T. H.

    VastaaPoista
  5. Mit Hilfe des Google Translaters konnte ich deine Kindheitserinnerungen wunderbar lesen!
    Liebe Grüße

    VastaaPoista
  6. H.: Mitähän sinulle tulee mieleen noista sanoista. Kirjoitapa muistiin.
    Kivaa sunnuntaita!

    Wienermädel: Mit Hilfe des Google Translaters und mit Hilfe von Phantasie kann man diese Texte verstehen. Prima, dass es dir gelungen ist!
    Schön, dass dir mein Rhabarberkuchen aus dem Moominbuch gut gefallen hat.
    Herzliche Grüße

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus, pitääkin matkia.
    Mutta missäs numero 1 on?
    kysyy nimimerkki Haarspalter

    VastaaPoista
  8. Lieber Haarspalter: Numero ykkönen on ykkösen paikalla, ainakin täällä Suomessa, sanoo nimimerkki Puujalkavitsikäs

    VastaaPoista
  9. Ilmeisesti mun firewall sensuroi ykkösen pois ja aloittaa kakkoskohdasta = lintu. Mitäs siinä ykkösessä lukee???????

    VastaaPoista
  10. Allu:Ihmeellistä. Laitan koko jutun: 1. Kampa
    Kansakoulun ekaluokalle kun menin, laitettiin hiuksiini ”kylmäpermanentti”. Kiharoita oli tietenkin sitten kammattava, etten aivan peikkotytöltä näyttäisi. Kun olin 9 vuotias olivat hiukset pitkät ja kampaa tarvittiin, että sai laitettua siistin poninhännän. Sitten myöhemmin tuli tupeeraus muotiin, siihen oli kamman oltava tiheäpiikkinen.

    VastaaPoista
  11. Toi teksti tosiaan puuttui kokonaan. Välissä on kyllä aina jotain muita tekstejä kuten !--[if !supportLineBreakNewLine]-- En tiedä onko vika minussa, varmaan on, sillä olen kyllä aika nolla näissä hommissa.

    VastaaPoista