13.5.2009

Yksin kotona


Oli outoa herätä aamulla. Hiljaista koko talossa. Mies oli jo lähtenyt töihin, Arthurin tassuttelua ei kuulu alakerrasta (surullista), herätyskellokaan ei pärähtänyt soimaan. Minulla on harvinainen vapaapäivä, työt alkavat vasta kello 18 ja ilta kuluu musiikin merkeissä eli ei mikään tavallinen työpäivä.
Päivästä näyttää tulevan aurinkoinen.






Vähitellen sitten alas keittiöön aamiaiselle. Onneksi mies hakee aamuaikaisella päivän lehden postilaatikosta. Saan vain istahtaa lukemaan uutiset, (jotka jo eilen illalla olin lukenut nettiversiosta). On tässä totuttelemista, kun ei ole iloista hännänheiluttajaa odottamassa viilipurkkia nuoltavaksi. Arthurhan oli perheessämme tärkeä puhtaanapitotyöntekijä.


Halutessani voin lakaista pöydältä leivänmurut näin antiikkisilla jutuilla, nyt kun murut eivät enää mene parempiin suihin.


Tätä isoäidin kahvimyllyä en sentään käytä. Jos haluan jauhaa kahvit, on kaapissa nopeampi, sähköinen.


Jääkaappitaidetta. Muumimamman flunssamehua tällä ohjeella on meillä keitetty aina tarvittaessa. Norjalainen peikkoäiti antaa lapselleen tärkeän neuvon. (Kiitos Allu , kopioin sinulta.)



Nyt on kello jo näin paljon. Pitää hypätä pyörän selkään ja lähteä ostoksille. Jos ehdin, leivon
vielä näitä, luultavasti en ehdi. Pitää etsiä vaatteita iltaa varten, hiukset, kuinka? Jne.

7 kommenttia:

  1. Kato nyt tätäkin: Kommenttisi "Ihana tuo verhokuva... mietin uusia verhoja, joten kiinnitän niihin huomiota. Ihanan kiireetön aamu, kaunis sää. Saitko leivottua?" poistui, kun oli jotakin sotkua tämän postauksen kanssa.
    No, en saanut leivottua, huomenna sitten.Meillä oli koulussa onnistunut Musik café-ilta. Oppilaat soittivat ja lauloivat niin että seinät raikuivat. Mikä meno!!

    VastaaPoista
  2. Jassoo, vai on siellä käytetty koiravanhuksen työvoimaa. Jos olisin sen tiennyt, olisin ilmoittanut asiasta Pelastakaa koirat ry:lle.

    VastaaPoista
  3. Ihania vanhoja esineitä. Meilläkin on sellainen antiikkinen muruharja kihvelilöineen, perintönä R:n vanhemmilta. Ja toinen kahvimyllyistä on vielä käytössä, tosin ei sillä kahvia jauheta, mutta R. jauhaa esim. fenkkolin siemeniä teetä varten. Sinulla on ollut ihana päivä!

    VastaaPoista
  4. Allu: Koiravanhus rakasti näitä kotoisia askareitaan, joten ei ollenkaan hävetä, kun käytettiin hänen apuaan kotihommissa!

    Sira: Just niin, pitääpä ottaa kahvimylly uusiokäyttöön täälläkin.

    VastaaPoista
  5. Schöne Dinge gibt es wieder zu sehen bei dir. Aber am besten gefällt mir das frische Frühlingsgrün der Birken, das sehe ich auch, wenn ich aus dem Fenster schaue.
    Ich wünsche dir ein sonniges Wochenende!

    VastaaPoista
  6. Musikcafe´var säkert jätte bra. Jag hade tänkt komma. Men Timo jobbade länge den dagen/kvällen, så jag kunde inte komma. Anton brukar inte tycka om när de spelar högt. =)
    Förstår att saknaden av er hund är stor. Har ni planer på att ta en ny, eller?
    Ha en fortsatt skön helg!

    VastaaPoista
  7. Wienermädel: Für mich ist der Frühsommer die schönste Zeit des Jahres. Nichts ist schöner als wenn die Natur erwacht!

    Karina:Musikcafé var verkligen bra.
    Nej, vi ska inte skaffa en ny hund. Det får räcka med de två härliga som vi har haft.

    VastaaPoista