8.5.2009

Matkahaaste

Allu haastoi minut näyttämään viisi lomahaavetta:
Valitse 5 paikkaa kuvineen, joissa haluaisit käydä. Voi olla mikä paikka tahansa, vaikkapa Jäämeri tai Tokio
Jos haluaa, voi vielä kirjoittaa jotakin valituista paikoista
Lopuksi haastetaan 5 bloggaajaa mukaan haasteeseen
(mikäli haluaa)

1. Ensimmäiseksi on aivan pakko laittaa Machu Picchu. "Edellisessä elämässäni" olen varmaan asunut Perussa. Se on kiehtonut minua aina. Pitäisi kai
opetella"uudestaan"quechuan-kieli, jota voi kuulla vielä pienissä vuoristokylissä.



2. Irlanti. Tuo tarujen vihreä saari pitää ehdottomasti nähdä. Irlantilaista musiikkia on kiva kuunnella. Tinapilliä olen yrittänyt harjoitella soittamaan, mutta uskon, että olen vielä kaukana Sharon Shannonin taidoista:)




3. Sikkim kiinnostaa kulttuurinsa ja kauneutensa takia, mutta olisi mielenkiintoista tietää, miltä näyttää maa, josta tuli kauan sitten eläneen sukulaiseni kotimaa. Olisi mukava mennä tarkistamaan vieläkö Ghoomissa kerrotaan legendaarisia tarinoita tuosta Edla Sofiasta, jota kutsuttiin siellä nimellä ”ani karbo” eli valkoinen opettaja. Hän lähti Himalajan rinteille nuorena ja rohkeana. Onkohan joku hänen perustamistaan lastenkodeista vielä toiminnassa, vieläkö joku siellä viljelee hänen oppiensa mukaan perunaa, kaalia. Se, että hän joutui toimimaan jopa kirurgina, on toki unohtunut sadan vuoden aikana.




4. Islantiin voisi lähteä seikkailemaan. Onhan se täynnä luonnonihmeitä, haltioita, henkiä ja muuta kiehtovaa kansanperinnettä. Kuumia lähteitä, tulivuoria, vesiputouksia ja jäätiköitä, eipä niitä täällä meillä päin ole!




5. Gatineau Park. Kanadaan pitäisi oikeastaan lähteä käymään uudestaan, niin saataisiin "rauha" tähänkin perheeseen. En tiedä olisiko Gatineau ollut miehelle viimekertaisen matkan kohokohta, mutta ainakin häntä jaksaa harmittaa, kun se jäi melkein näkemättä:)



6. Bonusmatka. Muumimaailma Naantalissa. Pitäisi kai sielläkin käydä niin tietäisi, miksi pikku S. on niin haltioissaan, kun kertoo vierailustaan siellä.


No tulipas oikein luontomatkailupostaus. Sehän on hyvä, sillä yleensä ovat matkani vieneet kaupunkeihin. Pitää kai nyt toteuttaa ainakin joku näistä, eikä vain haaveilla.
Haastan kaikki, joita tällainen haaveilu miellyttää.
Kuvat Google Image, Google Earth

8 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Kehtaiskohan tunnustaa, että olen näistä paikoista käynyt ainoastaan Muumimaassa? Eli sillä tasolla liikutaan.

    VastaaPoista
  2. Hauska postaus. Ihanat paikat olet valinnut.

    VastaaPoista
  3. Allu: Just just, sinähän et ole paljon matkustanutkaan.Taisi olla joku toinen saman niminen, joka on nähnyt Kiinat, Burmat ja muut maailman kolkat:D

    sansku: Minkähän niistä valitsisin ekaksi, vaikeaa.

    VastaaPoista
  4. S. lähettää terveisiä että ei ole vaikea valinta: Muumimaa tietysti!

    T. S & H

    VastaaPoista
  5. S: No sinne sitten! Kiitos avusta.

    VastaaPoista
  6. OI kun on kiva katsella, mistä muut uneksivat.

    Muumimaailmassa olen käynyt kolmasti (ja neljättä kertaa en mene...), mutta muut paikat on näkemättä. Testasin just, mitä mies tykkää minun matkaunelmistani, ja kyllähän sieltä yhteisiä unelmia löytyi.

    VastaaPoista
  7. Tolle Bilder, schöne Stimmungen, da kommt Fernweh auf.

    VastaaPoista
  8. Muuminmaa! Siellä kävimme, kun Ha oli pieni. Sinne ilman muuta.

    VastaaPoista